Flippaus 1: Yhteenveto

Aloitimme flippausharrastuksen n. puolitoista vuotta sitten, jolloin ostimme ensimmäisen remontoitavan asunnon. Tämän blogin me perustimme vasta kun kolmas flippausprojekti alkoi, joten kirjoittelen nyt tähän yhteenvetoa ekasta projektista.

Miten ja miksi innostuimme flippauksesta?

Innostuimme lopullisesti asiasta remontoidessamme erästä sijoitusasuntoamme vuokralaisten välissä. Meille tuli mieleen, että miksipä emme ostaisi huonokuntoista asuntoa ihan pelkästään remontointia varten ja myisi sen sitten pois, kun remontti on tehty. Toki taustalla meillä molemmilla on kokemusta ja kiinnostusta remontoinnista. Se on meille mielekästä puuhaa, ja muutenhan tähän hommaan ei tietysti kannata ryhtyäkään. 😀 Eli ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Kohde

Ensimmäistä kohdetta etsimme varmaan useamman kuukauden. Alueeksi valikoitui aika nopeasti Kaleva, joka on tällä hetkellä Tampereen halutuinta ja trendikkäintä aluetta ihan keskustan kupeessa. Tampereella ensi vuonna aloittava ratikka tulee kulkemaan Kalevan pääväylää Sammonkatua pitkin, mikä lisää alueen vetovoimaa entisestään.

Asunnon kooksi mietimme kaksiota. Yksiöt eivät sovellu ihan niin hyvin flippaukseen (syitä tähän kerron enemmän täällä: https://asuntoblogi.k2h-investandinterior.fi/flippaus-nain-me-se-tehdaan/). Kohderyhmäksi mietimme nuoria ensiasunnonostajia, joten siksikin kaksio tuntui sopivalta vaihtoehdolta.

Taloyhtiöön kiinnitimme paljon huomiota. Halusimme sellaisen taloyhtiön, jossa ei olisi suuria remontteja tulossa ja jossa tontin vuokrasopimus olisi jo uusittu. Emme halunneet ensimmäisestä kohteesta liian työlästä, joten sivuutimme sellaiset asunnot, joiden kylpyhuone olisi tarvinut remontoida.

Sitten se löytyi! Kaksio Kalevasta, joka täytti kriteerimme. Putkiremontti oli tehty 10 vuotta aiemmin, joten kylpyhuone oli teknisesti hyvässä kunnossa. Taloyhtiössäkin oli kaikki kunnossa. Asunto oli kylppäriä lukuun ottamatta remontin tarpeessa. Asunnon tunnelma oli todella hyvä huonokuntoisenakin, siellä oli avarat ja suuret huoneet, ihanat alkuperäiset pariovet olohuoneeseen sekä ikkuna-aukot väliovien päällä, jotka tekivät asunnosta todella valoisan. Säilytystilaa oli ruhtinaallisesti kahden vaatehuoneen muodossa. Toiseen vaatehuoneeseen oli kulku sekä eteisestä että makuuhuoneesta, ja laitoimmekin remontin yhteydessä eteisen puoleisen oven umpeen. Tässä asunnon alkuperäinen pohjapiirustus (välitysliikkeen myynti-ilmoituksesta).

Remontti

Sitten päästiinkin aloittamaan remontti! Teemme remontit normaalin päivätyön ohessa, ja tähän asuntoon käytimme aikaa 3-4 kuukautta. Viikkotasolla aikaa meni arviolta 15-20 tuntia. Tässä ensimmäisessä kohteessa oli pääsääntöisesti kova innostus päällä, mutta toki oli sellaisiakin hetkiä, ettei remontointi olisi voinut vähempää kiinnostaa. Eli pidimme myös vapaata silloin, kun homma ei niin huvittanut.

Asunnon värit ja materiaalit selkeytyivät nopeasti. Tähän asuntoon sopivat klassisen ajattomat, laadukkaat materiaalit, jotka ovat tyylikkäitä, mutta eivät ihan viimeisten trendien mukaisia. Alkuperäiset ovenkarmit ja väliovet kunnostetaan, lattiaksi tulee leveä, valkaistu tammiparketti, ja kylpyhuoneen kalusteet ovat myös tammea. Keittiö on valkoinen, kodinkoneet ovat laadukkaat mustat/integroidut Boschit, ja työtaso on tammea.

Meille oli alusta asti selvää, että remontti tehdään laadukkaasti. Tämä koskee sekä materiaaleja että työn laatua. Mietimme, millaisen asunnon itse haluaisimme ja mihin ihastuisimme. Halvalla tehdyn remontin näkee jo kaukaa, ja me halusimme tehdä asiat eri tavalla. Teimme asuntoa niin kuin tekisimme sen itsellemme, joten materiaaleihin panostettiin ja työnjälkeä viilattiin.

Keittiö

Asunnossa oli alkuperäinen 50-luvun keittiö. Se oli omalla tavallaan todella viehättävä, mutta me halusimme kuitenkin uusia keittiön kokonaan. Onneksi vanhoille kalusteille löytyi uusi, onnellinen omistaja ja ne pääsivät jatkokäyttöön! Tässä (hieman hämärät) kuvat alkuperäisestä keittiöstä.

Keittiön purkaminen oli todella työläs projekti! Kaapistot olivat vielä kiinni lattiassa 6-tuumaisilla, paksuilla nauloilla, ja tietysti siihen aikaan hommat tehtiin muutenkin niin, että rakenteet kestävät vaikka pommi-iskun. 😀

Remontissa keittiö uusittiin siis kokonaan. Tähän asuntoon valitsimme Epoqin keittiön ja se tuntuikin oikein hyvältä ratkaisulta. Kodinkoneisiin halusimme panostaa ja ne olivat Boschin mallistosta. Kaikki integroitavissa olevat kodinkoneet integroitiin, ja loput koneet olivat mustia. Myös liesituuletin oli tyylikäs Savo:n Noppa, musta sekin. Työtasoksi valittiin paksu tammitaso, joka sopi hienosti yhteen parkettilattian kanssa.

Kylpyhuone

Kuten jo mainitsin, taloon oli tehty putkiremontti 10 vuotta aikaisemmin, ja sen yhteydessä kylpyhuone oli remontoitu perusteellisesti. Näin ollen kylpyhuonetta ei ollut mielekästä remontoida kokonaan. Halusimme sinne kuitenkin jotain uudistusta, joten päädyimme maalaamaan seinät kaakelimaalilla sekä kunnostamaan lattian saumat. Lisäksi kylpyhuoneeseen hankittiin Temalin tammikalusteet, uusi wc-istuin sekä uusi pesuallashana ja sadesuihku. Näillä muutoksilla kylpyhuoneesta tuli aivan kuin uusi!

Muut tilat

Keittiön ja kylpyhuoneen lisäksi koko muu asunto remontoitiin lattiasta kattoon. Katot maalattiin, seinät kunnostettiin ja maalattiin Tikkurilan sävyllä H497 (Kaoliini), joka on tosi kaunis harmaan sävy. Lattiaan asennettiin parketti, vaatehuoneet kalustettiin, vanhat ovenkarmit ja väliovet kunnostettiin jne.

Mitä jäi käteen?

Asunnon ostohinta oli 145 tuhatta ja myyntihinta 185 tuhatta. Remonttiin meni n. 17 tuhatta. Remontin lisäksi asunnosta on muitakin kuluja, suurimpana kulueränä varainsiirtovero, joka maksetaan, kun asunto ostetaan. Sen lisäksi asunnosta maksetaan remontin ajalta kuukausittaiset vastikkeet, sähkölaskut, vakuutukset jne. Mutta kaiken kaikkiaan, pääsimme ihan hyville tienesteille.

Rahallisen pääoman lisäksi kokemus kartutti tietysti myös henkistä pääomaa. Vaikka meillä on aiempaa kokemusta remontoinnista, tällaisen kokonaisen projektin läpivieminen yksin opetti paljon. Aikataulutus, hommien priorisointi, töiden organisointi, yhteydenpito erinäisiin tahoihin, paineensietokyky, oma jaksaminen ja lepo, vitutuksen sietäminen, remontin fyysinen rankkuus, onnistumiset ja innostumiset. Tässä muutamia asioita, jotka tulevat mieleen ja joista opimme paljon.

Mitä opittiin ja mitä tehdään jatkossa toisin?

  • Tämä on kivaa ja haluamme tehdä tätä jatkossakin! 🙂 Tässä ensimmäisessä projektissa kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, että into oli kova projektin alusta loppuun saakka. Toki oli niitä suvantovaiheitakin, mutta kaiken kaikkiaan koko remontti sujui hyvin eikä pahempia takaiskuja tullut.
  • Ei kannata hötkyillä, vaan tehdä asiat järjestyksessä. Varsinkin itselläni on ollut sellainen huono piirre, että keskeneräisiä asioita ja sotkua (konkreettista ja päänsisäistä) on vaikea sietää. Tässä ekassa projektissa kävikin usein niin, että rupesin tekemään mukavampia hommia jossain huoneessa, vaikka toisessa huoneessa oli vielä joku aiempi, ei-niin-mukava työvaihe kesken. Toisaalta huomasin, että oli motivoivaa, kun joku huone/yksittäinen kohta näytti jo valmiilta. Siitä tuli ihan uutta intoa, että kyllä tämä koko remontti tästä vielä joskus valmistuu! Näin jälkikäteen, kun tästä ekasta projektista on jo hetki aikaa, voin todeta, että olen oppinut jotain. Nykyään asiat etenevät vielä paremmin omalla painollaan ja tarkoituksenmukaisemmassa järjestyksessä.
  • Remontointiin menee enemmän aikaa kuin osaa kuvitellakaan. Meillä ei ole aikataulua meidän remonteille, joten tästä ei aiheudu stressiä. Mutta jos kuvittelee jonkun työvaiheen vievän tietyn verran aikaa, ihme on, jos se siinä ajassa valmistuu. Tästäkin olemme oppineet. Nyt aikataulut osaa miettiä realistisemmin. Sekin on hyväksyttävä, että joskus työmaalla on oltava esim. vastaanottamassa jotain tavaraa tai henkilöä, vaikka samaan aikaan olisi tärkeä työpalaveri.
  • Verkostojen luominen. Nyt ku näitä projekteja on jo useampi takana, alkaa olla jo tiedossa, kehen/mihin ottaa yhteyttä missäkin asiassa ja mistä hommata mitäkin tavaraa. Helpottaa kummasti elämää!
  • On kivaa ja palkitsevaa, kun pystyy tarjoamaan asunnonostajille hienon, mieluisan asunnon. Tässä ekassa projektissa jätimme mukavalle ensiasunnonostajapariskunnalle tervehdyksen jääkaappiin. 🙂

9 ajatusta aiheesta “Flippaus 1: Yhteenveto”

  1. Paluuviite: Flippaus 2: Yhteenveto - Asuntoblogi

  2. Paluuviite: Flippaus 3: Saammeko esitellä - Asuntoblogi

  3. Paluuviite: Flippaus 4: Keittiösuunnitelma valmis! - Asuntoblogi

  4. Paluuviite: Flippaus 4: Keittiö purettu! - Asuntoblogi

  5. Paluuviite: Flippaus: Välittäjällä vai ilman? - Asuntoblogi

  6. Moi, ymmärrän että tämä on jo vanha projekti, mutta törmäsin tähän vasta nyt..
    Kysymys: saitte kylpyhuoneeseen todella paljon paremman ilmeen, miten saitte lattialaattojen saumat noin paljon paremman näköisiksi? Vaihdoitteko ne kokonaan (vanhat puoliksi pois ja uutta päälle?) vai riittikö ihan vain puhdistus tuomaan tuon eron.

    1. Moi! Lattiasaumat käsiteltiin Saumafix-aineella. On ihan tosi kätevä tuote, eli ei tarvitse poistaa mitään, vaan vanhat saumat käsitellään sillä. Saumoista tulee ihan uuden näköiset, ja itse asiassa koko lattia freesaantuu ihan eri näköiseksi. Olemme käsitelleet kotonakin pikkuvessan lattiasaumat tällä aineella, ja meidän kokemuksen mukaan se vielä kestääkin tosi hyvin.

  7. Paluuviite: Flippaus 4: Maalaushommat valmistuu! - Asuntoblogi

  8. Paluuviite: Flippaus 5: Keittiön suunnittelua - Asuntoblogi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *