Flippaus 4: Keittiö purettu!

Tänään oltiin reippaita! Ohjelmassa oli keittiön purkaminen, ja suoriuduimme hommasta kahteen pekkaan parissa tunnissa. Tämä taisi olla helpoin näistä keittiöistä, koska kaappeja ei ollut ensinnäkään ihan hirveää maarää, ja toisekseen ne olivat aika heppoisesti kiinni. Muistissa on vielä Flippaus 1:n 50-luvun keittiön purkaminen, joka oli lattiassa kiinni 6-tuumaisilla paksuilla rautanauloilla. Alla kuvia keittiön purusta.

Valmista! Iso komero, kaapinovet ja hyllylevyt jätettiin vielä keittiöön, mutta suurin osa tavaroista kannettiin makkariin odottamaan, että joku hakisi nämä jatkokäyttöön. Makkari on tällä hetkellä muuten tyhjä, ja sieltä on jo tapetit poistettu (pieniä rippeitä näkyy vielä jossain kohti), eli se on sopiva välisäilytyspaikka näille keittiötavaroille.

Välitilalaatoitus jätettiin paikoilleen, koska siitä täytyy ottaa näyte ja teettää asbestikartoitus. Jos asbestiä löytyy, laatoituksen purku menee sitten ammattimiehen tehtäväksi eli se tehdään asbestipurkuna. Tämä(kään) ei meitä pelota, koska hommasta on jo ennestään kokemusta. Asbestipurku sujuu tosi nopeasti, se on muutaman tunnin homma, ja se on ainakin aiemmin tehty todella siististi. Plussanahan tässä on vielä purkujätteen poisvienti, joten ihan mielellään homman ulkoistaa. Mutta katsotaan ensin, löytyykö sitä asbestia!

Kun saimme keittiönkaapit purettua ja köökin suht tyhjäksi, piirtelimme vielä seinään merkkejä, minne uudet kaapit olisivat tulossa. Jäimme vielä pitkäksi toviksi miettimään, miten saamme sähköt vedettyä kaikille kodinkoneille, pistorasioille, valaisimille jne., ilman että betoniseinää täytyisi ihan mahdottomasti roilottaa. Toki me kutsumme vielä sähkärinkin suunnittelukäynnille lähiaikoina. Nyt kun keittiö on purettu, meidän täytyy kutsua myös valvoja purkukatselmukseen. Tätä ennen olisi tosiaan hyvä saada sähkäri paikalle, niin valvojalle voi sitten esitellä, miten sähköt on suunniteltu tehtäväksi. Ja ennen kuin sähkäri tulee, pitäisi saada välitilalaatat purettua. Niin, ja keittiöfirma pitäisi myös pyytää käymään paikan päällä tekemässä tarkistusmittaukset.

Ensi viikolla tosiaan tapahtuukin sitten paljon! Ensin täytyy saada se asbestikartoitus tehtyä ja purettua välitila (joko tavallisena tai asbestipurkuna). Toivottavasti sähkäri saadaan myös käymään ensi viikolla, samoin keittiöfirman suunnittelija. Ja sitten olisi vielä valvojan purkukatselmus. Toivottavasti saataisiin nämä kaikki tosiaan ensi viikolle tai viimeistään sitä seuraavalle viikolle, niin päästäisiin tilaamaan jo uusi keittiö! Niin, ja ne kodinkoneetkin pitäisi tilata, että keittiöfirma saa tehtyä oikean kokoiset kaapistot niitä varten.

Niin kuin tästä ehkä huomaattekin, remontissa on aikamoinen organisointi! Eri alojen ihmisiä pyörii mukana väistämättä aika paljon, vaikka me yritämmekin tehdä remontissa mahdollisimman paljon itse. Sitten vielä pitäisi saada kaikki asiat tapahtumaan oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä. Välillä meinaa mennä pää pyörälle, mutta onneksi nyt tietää jo aika hyvin, kehen ottaa yhteyttä, ja missä vaiheessa remonttia. Paljon on opittu matkan varrella! 🙂

11 ajatusta aiheesta “Flippaus 4: Keittiö purettu!”

  1. Sattuipa somasti, kun pitäisi ensi viikolla purkaa keittiö ensimmäistä kertaa elämässä ja olen miettinyt, miten hana kuuluu ottaa pois. Pitääkö sitä varten tilata putkimies vai voiko vain itse vääntää kalustesulut kiinni? Mitenköhän hanan kupariputket lähtevät tämän jälkeen irti? Riittääkö työkaluksi jakoavain vai pitääkö putket katkaista putkileikkureilla tms? Entä tulppaus?

    Suurkiitos, jos ehdit vastaamaan.

    1. Moikka,

      Sen voi itsekin ottaa irti eikä ole vaikea homma. Hanan johdoista löytyy tosiaan sulut, jotka pitää ensiksi sulkea ja varmistaa että eivät jää vuotamaan. Sitten vaan kahdella jakoavaimella väännät liitoksen irti, varmistat että väännät hananpuoleisen liitoksen irti että sulku jää koskemattomaksi. Sitten vaan hana irti ja tulpat vielä putkien päähän. Jos epäilet yhtään niin ota siihen putkari irroittamaan, mutta ei se vaikeaa ole.

  2. Olisi kiinnostavaa kuulla minkälaisia työkaluja/menetelmiä käytätte projektien hallintaan? Itselläni juuri ensimmäinen flippaus käynnissä ja vaikka työskentelen rakennusalalla ja nähnyt monia huomattavasti isompiakin projekteja alusta loppuun, on se melkoisen eri asia kun on itse tekemässä ja päättämässä kaikesta!

    Itselläni käytössä on Google Drive -kansio, johon olen pyrkinyt järjestelemään kaiken projektiin liittyvän matskun, kuitit, sopimukset, valokuvat yms. Tämän lisäksi epämääräinen to do -lista Googlen Keep -sovelluksessa, joka on minusta ihan kätevä, koska siihen on helppo lisäillä asioita sitä mukaa kun ne tulevat mieleen. Eli yleensä juuri silloin kun ei olisi aikaa paneutua asiaan. 🙂

    1. Moi!

      Olipa hyvä kysymys! 😀 Nyt kun tätä rupesi miettimään, niin tuli heti mieleen myös parannusehdotuksia, miten tätä omaa projektinhallintaa voisi vielä parantaa.

      Meillä on OneDrivessa jaettu kansio, jonne molemmilla on pääsy. Siellä on kullekin projektille om kansionsa. Sinne tallennetaan kaikki materiaali kustakin asunnosta, ja siellä on myös paljon kuvia. Yksi tärkeimmistä dokumenteista on Excel-tiedosto, jossa pidetään kirjanpitoa kuluista. Me olemme jaotelleet kulut kolmelle sheetille, ja jako on sama, jolla kulut ilmoitetaan verottajalle. Eli kategoriat ovat Perusparannusmenot, Tulonhankkimiskulut ja Myyntikulut. Tästä Excelistä kulut on sitten helppo ilmoittaa verottajalle. Meillä on tässä Excelissä myös kirjanpito siitä, kumpi on maksanut mitäkin kuluja, joten sitten kun asunto on myyty, voimme jakaa tuotot suhteessa kuluihin.

      Kaikki kuitit (jotka eivät tule jo valmiiksi sähköisinä) säilytämme ihan muovitaskuissa, kullekin asunnolle omansa. Tästä tuli mieleen parannusehdotus, eli kuiteistakin voisi ottaa valokuvat ja tallentaa ne OneDriveen.

      To do -listat meillä taitaa pyöriä ainoastaan meidän hatarissa päissämme. 😀 Tämä on toiminut ihan hyvin, kun meille on muotoutuneet omat vastuualueet, ja hoidamme projekteissa vähän eri asioita. Esim. mies pitää yhteyttä sähkärin, putkarin ja isännöitsijän kanssa, minä vastaan tarvikkeiden ja materiaalien tilauksesta jne. Ja nyt kun näitä on useamman tehnyt, niin alkaa olla jo paremmin selvillä, miten ja missä järjestyksessä asioita kannattaa hoitaa.

      Tsemppiä sinne! 🙂

  3. Paluuviite: Flippaus 4: Porukkaa lappaa! - Asuntoblogi

  4. Moi

    Loistava blogi ja erityisen mukava seurata miten projektit etenee alusta loppuun.
    Mikä rooli tuolla valvojalla on? Onko taloyhtiö edellyttänyt että otetaan ulkopuolinen valvoja vai kuuluuko teidän omaan laadunvarmistukseen?

    1. Hei!

      Kiitos, kiva kun seuraat meitä! 🙂

      Asunto-osakeyhtiölain mukaan taloyhtiöllä on oikeus valvoa, että osakkaat tekevät remonttinsa oikein ja hyvää rakennustapaa noudattaen. Eli valvoja tulee taloyhtiön puolesta ja on taloyhtiön nimeämä henkilö. Taloyhtiöstä ja remontin laajuudesta riippuen valvoja tekee työmaalla erinäisen määrän katselmuksia. Useimmiten on ollut purkukatselmus ja sitten loppukatselmus, mutta esim. kylppäriremontissa on useampia valvojan käyntejä. Nämä valvontakustannukset tulevat osakkaan maksettavaksi.

  5. Moi. Itselläni on saman tyylinen 50-luvun alkuperäisen keittiön purku tulossa. Kovasti mietityttää tuo asbestikartoitus kun menin lukemaan kauhutarinoita alan firmojen laatustandardeista. Mietin, että voiko keittiössä olla muita kohtia kuin välitilan laatta joissa on asbestia (koska tässä tapauksessa juuri se on jo uusittu putkiremontin yhteydessä). Antoiko valvoja teille ohjeistuksen, että juuri siitä pitää kartoitus tehdä? Vai millä tavalla rajasitte, että kaapit voi purkaa mutta laattaa ei?

    1. Moi!

      Kaapit olivat kiinni seinässä ruuveilla, eli kun ruuvit ja kaapit irrottaa, seinän rappaus ei oikeastaan vaurioidu eikä mahdollista asbestia voi ymmärtääkseni vapautua, mikäli sitä seinän rappauksessa sattuisi olemaan. Yleensä asbestikartoitus tehdään siis pelkästään välitilasta, ja näin meitäkin on aina ohjeistettu. Kannattaa toki varmistaa tapauskohtaisesti valvojalta. Eräässä toisessa kohteessa (Flippaus 3) purettiin myös keittiön ja olohuoneen välinen seinä, ja silloin asbestinäytteeseen otettiin mukaan myös seinän rappauslaastia. Kun siitä ei asbestia löytynyt, seinän pystyi purkamaan turvallisesti normaalina purkuna.

  6. Moi!
    Itellä olis kans 50-luvun keittiön kaappien irrotus edessä. Ajattelin kuitenkin entisöidä keittiön ja kaapit tulis saada ehjänä irti. Täytyy vielä tarkistaa, miten kaapit ovat kiinni seinässä.

    Saitteko ensimmäisen kohteen kaapit irti ehjinä, vaikka ne oli naulattu? Kaikki vinkit hellävaraiseen irrotukseen on tervetulleita!

    1. Moi!

      Aika hyvin saatiin kaapit ehjänä irti. Yksi korkea kaappi taisi ainoastaan mennä rikki. Meillä ei auttanut kaappien irrotukseen muu kuin raaka voima, ja täytyi vaan toivoa, että kaapit pysyvät ehjinä. 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *