Flippaus 4: Porukkaa lappaa!

Niin kuin jo aiemmin kerrottiin, tässä vaiheessa remonttia odotellaan paikalle useampia vierailijoita. Kun keittiön vanhat kaapistot saatiin purettua, paikalle piti pyytää keittiöfirman edustaja tekemään tarkistusmittaukset uusia kaapistoja varten, asbestipurkaja purkamaan välitilalaatoitus, sähkäri suunnittelukäynnille sekä valvoja tekemään purkukatselmus. Tämän kaiken piti tapahtua jo viime viikon aikana, mutta koska keittiön välitilasta tosiaan löytyi asbestia, hommat vähän viivästyivät. Hyvin tästä kuitenkin selvittiin, ja remppatyömaalla onkin ollut trafiikkia muutaman viime päivän aikana!

Viime viikon maanantaina siis selvisi, että keittiön välitilassa on asbestia. Samana iltana meillä oli jo asbestipurkaja tiedossa, ja hän teki myös jo samana iltana asbestipurusta ilmoituksen aluehallintovirastolle! Vaadittu viikko ilmoituksesta eli tämän viikon maanantaina (eli eilen) välitilalaatoitus jo purettiin. Tältä näyttää keittiö tällä hetkellä.

Työ tehtiin täsmällisesti ja tosi siististi. Tätä kaveria voi lämpimästi suositella muillekin, eli kiitos Pirkanmaan Purkutyö Oy ja Jani Koivula!

Viime viikolla kävi jo Gastro Keittiöiden Lasse Pohjanen mittauskäynnillä katsomassa, että suunnittelemani keittiö passaa hyvin paikoilleen. Kaikki ok sen suhteen, joten keittiö saatiin tilaukseen! Myös kodinkoneet on jo tilattu, ne löytyivät Gigantin Black Friday -kampanjasta.

Tänään tiistaina oli vuorossa sähkömiehen käynti. Nyt kun meillä on valmis keittiösuunnitelma, sähkäri tuli suunnittelemaan, miten saadaan sähköt kaikille kodinkoneille näppärästi. Tässä keittiössä ei onneksi ole ihan hirveän paha homma sähköjen suhteen, vähän toki on roilotusta tiedossa, niin päästään taas pölyisten hommien makuun. Meillä on ollut jo useassa flippausprojektissa sähkärinä Timo Kalin, siinä on kyllä myös niin mies paikallaan!

Tänään remppatyömaalla kävi myös remontin valvoja, joka on taloyhtiön valitsema (ja meidän maksama) henkilö, joka tekee remppatyömaalla tarvittavat katselmukset ja valvoo, että kaikki menee niin kuin pitää. Nyt oli vuorossa purkukatselmus, ja nyt kun se on tehty, pääsemme jatkamaan hommia keittiössä.

Nyt on ollut siis paljon trafiikkia ja monenlaisia ihmisiä pyörinyt remppatyömaalla. Nyt tilanne vähän rauhoittuu ja hommia jatketaan taas omin voimin.

10 ajatusta aiheesta “Flippaus 4: Porukkaa lappaa!”

  1. Mahtavaa kuulla, että asiat sujuvat noin sutjakkaasti! Enpä ole ikinä kuullut noin nopeasti asbestipurusta. Omassa kohteessani on seuraavaksi vuorossa sähköasennus. Kohta pääseekin sitten jo asettumaan taloksi.

  2. Paluuviite: Arkeologiaa sekä muita kaivauksia. - Asuntoblogi

  3. Tuo on kyllä ikävää kun asbestia löytyy. Mekin juuri puolisoni kanssa hankimme vanhan omakotitalon täältä Lappeenrannasta ja olemme aloittelemassa remonttia jonka yhteydessä täytyy tehdä varmaan asbestikartoitus. Varsinkin noissa vanhoissa keittiöissä tuntuu usein olevan asbestia.

    1. Hei! Tässä kohteessa asbestikartoitus oli reilun satasen (yksi näyte välitilasta itse otettuna) ja asbestipurku (välitila) vajaan tonnin.

      1. Kiitos nopeasta vastauksestasi. Meillä on kohde, missä todennäköisesti myös asbestia. Aiemmissa kohteissamme emme ole joutuneet asbestia kanssa tekemisiin. Mietityttää myös lattian kohtalo, nyt siis muovimatto. As Oy antaa luvan laittaa uuden päälle, mutta mietimme, tulisiko se kuitenkin poistaa. Se lienee kuitenkin ilmeisesti kallista asbestin vuoksi. Onko teillä asiasta kokemusta?

        1. Olemme jättäneet siistit muovimatot uuden lattian alle, mikäli taloyhtiö on sen sallinut ja mikäli muovimatto on tosiaan ollut hyvä ja ehjä sekä hyvin ja tasaisesti kiinni.

  4. Ikävää, että asbestia löytyi. Se tuntuu olevan yleinen ongelma vanhoissa asunnoissa. Mekin olemme muuttamassa uuteen asuntoon täällä Hämeenlinnassa, jonne joudutaan tekemään asbestipurkuja ennen kuin voi aloittaa keittiön ja kylppärin uudet laatoitustyöt. Tsemppiä remppaan!

  5. Hieno blogi ja mielenkiinnolla luen juttujanne, kun itsekin remontoin vanhemmille uutta asuntoa tällä hetkellä.

    Onko taloyhtiön puolesta aina valvoja tällaisissa projekteissa, sen ilmeisesti kuulee sitten muutostyöilmoituksen tekemisen jälkeen, jos sellainen tulee? Ja paljonko tämä valvoja kokonaisuudessaan kustantaa?

    Toinen kysymys koskien sähkö- ja putkimiestä, koska sellaiset tarvitaan. Harmittaa, kun osaisin itsekin nuo tehdä, mutta täytyy tilata ulkoa. Mitä hintaluokkaa nämä ovat teillä olleet?

    Keittiön valinta on itselläkin tässä edessä! Paljon selvästi rakennetaan, kun keittiövalmistajat ovat kovin kiireisiä! Olen itse miettinyt Kvikiä ja Puustellia. Saako kysyä millä päädyitte näihin käyttämiinne keittiövalmistajiin ja olette ilmeisesti koonneet keittiönne aina itse, eli tilanneet vain osat? Silloin varmaan tällaisissa kaksion kokoisissa asunnoissa pääsee halvemmalla, selviäisikö 5 000 € keittiö kodinkoneineen?

    1. Kiitos, ja kiitos hyvistä kysymyksistä!

      Jos tekee vähänkään isompaa remonttia, niin kyllä niihin valvoja tulee. Hinta riippuu siitä, kuinka monta katselmusta valvoja tekee, mutta hintaluokka on muutama satanen.

      Meillä on tutut sähkäri ja putkari, joten vaikea sanoa tarkempaa hintaa noille. Luulisin, että tuntihinnat pyörivät jossain 30-50 euron kieppeillä. Eli näihinkin kannattaa varata rahaa karkeasti arvioiden muutamasta satasesta reiluun tonniin. Riippuu niin paljon siitä, mitä siellä asunnossa tehdään. Vedetäänkö ihan uudet sähköt vai käykö vanhat, vaihdetaanko kylppärissä vesiputket jne.

      Me otetaan nykyään keittiö rungot kasattuna. Niin pääsee paljon vähemmällä työllä itse. Keittiöönhan saa menemään rahaa melkein määrättömästi. Jos ostaa ihan halvimmat kodinkoneet ja perusmateriaalit, voisin kuvitella, että 5 tonnia saattaisi juuri ja juuri riittää. Meidän keittiöt ovat maksaneet enemmän, mutta meillä on sellainen periaate, että ostamme aina laadukkaat kodinkoneet ja materiaalit. Esim. työtasot ovat olleet yleensä puuta (ja nykyiseen flippausasuntoon on mietitty kvartsitasoa), kodinkoneet ovat integroituja jne. Eli materiaalivalinnoilla voi vaikuttaa paljon hintaan. Ja toki täytyy pitää mielessä, että esim. välitilalaattojen asbestipurku on tonnin luokkaa, jos asbestia sattuu löytymään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *