Flippaus 4: Hei me maalataan!

Nyt ollaan päästy jo siihen vaiheeseen rempassa, että ollaan saatu jo pariin huoneeseen maalia pintaan! 😀 Koskaan aikaisemmin ei olla päästy maalausvaiheeseen vielä kolmannen remppaviikon kohdalla.

Hommaa on nopeuttanut ensinnäkin se, että purkuvaiheessa jätimme lattiat paikoilleen. Tammiparketti tullaan hiomaan ja sävyttämään ammattilaisen toimesta, mikä nopeuttaa meidän hommia valtavasti, kun ei tarvitse purkaa vanhaa lattiaa eikä asentaa uutta. Toinen nopeuttava juttu on se, että emme tee mitään asunnon katoille. Tässä asunnossa on roiskekatto, ja niiden maalaaminen saattaa olla todella kinkkistä. Katon rappaukset ”liukenevat” veteen, mikä tuli testattua tapettien irrotusvaiheessa, kun vettä meni suihkepullosta hieman myös katon puolelle. Kattoa ei siis voi maalata vesiliukoisella maalilla. Toki tähänkin konstit olisivat olemassa (tartuntapohjamaali+vesiliukoinen kattomaali, liuotinpohjainen kattomaali, katon levyttäminen, katon panelointi, koko rappauksen poistaminen jne.), mutta koska katot vaikuttavat olevan ihan hyvässä kunnossa ja värissä, ne jätetään nyt entiselleen. Keittiön katto on sileä, joten se tullaan maalaamaan kyllä.

Olemme siis aloittaneet seinien maalaamisen parista huoneesta. Ensin otimme käsittelyn vaatehuoneen. Sieltä on purettu (ja annettu eteenpäin) vanhat säilytyskalusteet. Seinistä kitattiin muutamat reiät ja pantiin sen jälkeen maali pintaan. Pohjamaalia ei tarvinnut käyttää, koska vaatehuone oli jo valmiiksi sopivalla maalipinnalla. Toki kitatut kohdat täytyi ensin maalata kertaalleen yli, jotta ne eivät loista läpi lopullisen maalipinnan alta. Kitatut kohdathan imevät maalia eri tavalla kuin maalattu pinta, ja ne jäävät helposti näkyviin maalin alta.

Tähän asuntoon on suunniteltu aika hillittyjä maalisävyjä. Vaatehuoneeseen tuli nyt kuitenkin aika tumma sävy. Meillä oli tätä maalia valmiina, kun tällä on maalattu hiljattain myös kotona, joten päätimme sitten kuitenkin vähän repäistä ja maalata tällä vaatehuoneen. Vaatehuoneeseen on kuitenkin tulossa isot, valkoiset säilytyskalusteet, joten tällainen tumma sävy sopii sinne kyllä varmasti hyvin. Kyseessä on Tikkurilan sävy M499 (Mantteli). Alla kuva yhdestä vaatehuoneen nurkasta.

Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy muuten myös tuota roiskekattoa. Se ei ole ehkä ihan se mieluisin kattomateriaali itselleni, mutta katto on oikein hyvässä kunnossa, joten se jää entiselleen. Jos ihmettelette, miksei koko vaatehuonetta ole maalattu, niin kiintokalusteiden taakse jääviä seiniä ei tietenkään ole tarpeen maalata, ne kun jäävät kuitenkin piiloon.

Vaatehuoneessa ei muuten ole parkettilattia, vaan vanha muovimatto. Sama juttu keittiössä. Olemme jo tilanneet vaatehuoneeseen ja keittiöön uudet lattiat, kun bongasimme hyvän Black Friday -tarjouksen. Lattia on tulossa jo lähipäivinä, joten pääsemmekin sitten asentamaan sen heti paikoilleen vaatehuoneeseen, kun seinätkin on jo maalattu!

Myös olohuoneen seiniä maalataan jo! Niissä olikin projektia! Ensin tapettien irrotus, ja sen jälkeen pahimpien kolojen kittaus ja hionta. Näihin seiniin täytyi tietysti laittaa myös pohjamaali, kun ne olivat ihan betoni/tasoitepinnalla tapetinpoiston jälkeen. Minulla on tapana laittaa pohjamaali seiniin melko aikaisessa vaiheessa. Sen jälkeen vasta näkee kunnolla, onko seinissä vielä tasoitettavaa. Ja niin kuin näkyy, olihan sitä! Näissä seinissä tehtiin kyllä tarkkaa työtä, niin kuin meidän remonteissa aina tehdään. 🙂

Tämän jälkeen vielä hionta, ja sitten pääseekin maalaamaan.

Olohuoneen seinien sävyksi valittiin Tikkurilan G459 (Halva). Ai että on hyvä sävy! 😀 Piti ottaa heti kuvia, kun eka seinä saatiin maalattua. Maali on vielä märkää ja sen takia kiiltävää, raidallista ja pikkuisen vaaleampaa kuin kuivuttuaan. Tämä sävy tällättiin passaamaan olohuoneen tapettiseinän kanssa, ja kyllähän se passaa! Yhdelle seinälle siis jätettiin vanha 70-luvun tapetti, ne kun tuppaavat olemaan tällä hetkellä ihan trendikkäitäkin.

Nyt alkaa tulla valmiin näköistä! 🙂

3 ajatusta aiheesta “Flippaus 4: Hei me maalataan!”

  1. Aah fiksua jättää slammattu katto rauhaan jos ok kunnnossa. Itse tuli maalatua liuotinpohjaisella maalilla ja vaati useamman käsittelyn ja vieläkin tietyssä valossa näkyy niitä telanvetoja, -never again!

  2. Paluuviite: Flippaus 4: Maalaushommat valmistuu! - Asuntoblogi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *