Flippaus 3: Kaupantekopäivä

Tänään oli taas kauppapäivä! Myimme Flippaus 3:n ihanalle, nuorelle ensiasunnonostajapariskunnalle. 🙂

Tämän asunnon myynnissä meni hiukan kauemmin aikaa kuin kahden ensimmäisen myynnissä. Kaksi ekaa menivätkin kaupaksi 8 päivässä! Tämän kolmannen kanssa meni useampi viikko. Ensi alkuun meillä saattoi olla hinta pikkuisen korkea, mutta sen jälkeen, kun tiputimme hieman hintaa, alkoikin todella kova säpinä. Kävimme pitämässä asunnolla joka ilta yksityisesittelyitä, ja loppujen lopuksi meillä oli sellainen tilanne, että ostotarjouksia oli sisällä yhtä aikaa kolme kappaletta! Siinä olikin sitten miettiminen, miten neuvotteluita jatketaan kunkin ostajaehdokkaan kanssa. Mutta hyvin selvittiin!

Oli kiva kuulla, miten tyytyväisiä uudet omistajat olivat asuntoon. Ihanan asunnon he kyllä saivatkin, tykkäsimme siitä itsekin tosi paljon! Oli myös kiva kuulla palautetta siitä, miten sujuvasti kaikki heidän mielestään meni. Toki meillä on kokemusta jo useammasta asuntokaupasta, mutta hyvä mieli tuli itsellekin näiden ihanien ostajien puolesta.

Kävimme eilen illalla vielä asunnolla fiilistelemässä ja sanomassa heipat, ja veimme myös terveiset jääkaappiin.

Onnea uusille omistajille! 🙂

4 ajatusta aiheesta “Flippaus 3: Kaupantekopäivä”

  1. Hyvä te!
    On ollut mielenkiintoista seurata Nyyrikin remonttia ja kauppoja. Taittinger-yllätys, hieno huomaavaisuus.
    Seurailen jatkossakin ideointeja ja kovaa työtä muutoskohteissanne.
    Eliina

    1. Seuraan flippausprojektejanne suurella mielenkiinnolla. Todella hienoa työtä ja jälkeä teette, mistä varmasti kertovat nopeat myyntiajatkin.

      Finanssipuoli kiinnostaisi kovasti eli, millaista tuottoa teette? Ja toki myös työmäärä, mitä nyt aloittekin seuraamaan, että millaisen työn takana nuo eurot ovat.

      1. Kiitos! Ekassa kohteessa laskettiin vähän työtunteja, ja kun tuotto jaetaan niiden kesken, niin paremmille tienesteille tässä pääsee kuin meidän päivätöissä. Remonttiin menee aikaa useita kuukausia, kun työn ohessa tehdään, tietysti vähän remontista riippuen. Vähintään neljä kuukautta on tähän astisiin mennyt, Flippaus 2:een meni yli puoli vuotta. Ei se raha siis helpolla tule. Toki koko ajan oppii enemmän, ja remonttiin käytetty aikakin toivottavasti sitä myöten vähenee.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *