Flippaus 4: Yhteenveto

Tänään oli kaupanteko tästä viimeisimmästä kohteesta. Asuntohan laitettiin myyntiinkin vasta 10 päivää sitten, joten todella nopealla aikataululla saatiin tämä maaliin. Tämä oli tähän mennessä meidän onnistunein flippausprojekti useallakin mittapuulla. Nyt kun on aikaa taas hengähtää (kun uuttakaan rempattavaa asuntoa ei ole vielä löytynyt), niin kirjoitellaan vähän yhteenvetoa tästä projektista. Käydään läpi remonttia ja aikataulua, unohtamatta sitä niin monia kiinnostavaa finanssipuoltakaan. Koko projektihan on kuvattu yksityiskohtaisemmin tässä blogissa, joten kiinnostuneet voivat tämän yhteenvedon lisäksi käydä lukemassa muitakin tekstejä. 🙂

Kyseessä oli v. 1970 valmistunut kaksio Tampereen Tammelassa, siis aivan keskustan kupeessa (keskustan postinumeroalueella). Taloyhtiö on varmasti Tammelan parhaimmistoa. Neliöitä asunnossa oli 53 ja siinä oli lasitettu parveke sekä tilava vaatehuone. Alla pohjakuva asunnosta.

Remontti

Tässä asunnossa oli oikeastaan ihanteellinen tilanne remontin suhteen: koko muu asunto kaipasi remonttia, mutta kylppäri oli remontoitu hiljattain olleen putkiremontin yhteydessä. Tämä sopi meille paremmin kuin hyvin. Toki kylppäriremonttikin olisi onnistunut (ja sellainen on aiemmin tehtykin), mutta meitä ei haitannut yhtään, että nyt pääsisi vähän helpommalla.

Me teemme remontin aina kuhunkin asuntoon sopivaksi. Emme tee remontteja samalla kaavalla (emmekä yritä päästä mahdollisimman halvalla), vaan haluamme aina etsiä jokaisesta asunnosta jonkun jutun, yksityiskohdan tai tunnelman, josta remontti-idea lähtee. Tämä asunto oli ehta 70-lukulainen, joten päätimme säilyttää asunnossa harkittuja 70-luvun elementtejä. Idea lähti olohuoneen tapetista, joka oli mielestämme todella hieno. Tapetti oli kaiken lisäksi todella hyvässä kunnossa, joten päätimme jättää tapetin yhdelle olohuoneen seinälle. Alla olevasta ennen-kuvasta huomaa, että koko olohuone oli vuorattu tapetilla. Asunnossa oli myös väliovien päällä ajalle tyypilliset lasiaukot, jotka päätimme jättää esille. Samoin valokatkaisijat ja pistorasiat sekä väliovet painikkeineen jätettiin ennalleen. Väliovet toki maalattiin. Lisäksi eteisen alkuperäiset komerot lankavetimineen päätettiin kunnostaa.

Asunnossa oli keittiötä ja vaatehuonetta lukuun ottamatta tammiparkettilattiat. Lattia oli hyväkuntoinen, joten palkkasimme ammattilaisen (Parkettityö Ahtinen) hiomaan ja sävyttämään sen. Tämä säästi kovasti meidän aikaamme, ja miksi purkaa hyväkuntoinen lattia, kun siitä saatiin uudenveroinen käsittelemällä se.

Se, mikä vei kovasti meidän aikaamme remontin alussa, oli tapettien poisto. Olohuone oli siis tapetoitu kauttaaltaan, ja niin oli myös makuuhuone ja eteinen. Tässä olikin urakkaa! Päätimme, että aivan ensimmäinen homma on tapettien poisto, ja mitään muuta työtä ei saa aloittaa ennen kuin se on tehty. Ihan ensimmäisissä projekteissa meillä kävi nimittäin niin, että meillä oli jo hoppu siirtyä mukavampiin hommiin, vaikka purkaminen oli vielä osittain kesken. Nyt osasimme malttaa mielemme, ja sitten olikin kiva ryhtyä muihin töihin, kun seinät olivat puhtaat.

Olohuoneeseen siis jätettiin tapetti yhdelle seinälle, ja muille seinille valittiin sellainen maalisävy (Tikkurila G459, Halva), joka mätsäsi tapetin kanssa. Hyvin onnistuttiin! Alla pari jälkeen-kuvaa olohuoneesta (nämä ovat kalustettuja ja stailattuja myyntikuvia by AfterSunset Photography).

Eteisen komerot siis kunnostettiin ja maalattiin. Syvennys oli ennen myrkynvihreä, mutta maalasimme sen vähän rauhallisemmalla vihreällä (Tikkurila X495). Vähän väriä kuitenkin haluttiin tähänkin asuntoon, kuten 70-luvulle kuuluu.

Väristä puheen ollen. Toinen tila, jossa ajattelimme väri-ilotella, oli vaatehuone. Sinne tuli valkoiset kaapistot, jotka peittivät suuren osan seinistä. Lisäksi vaatehuone ei ole koko ajan näkösällä. Niinpä päätimme maalata vaatehuoneen aika tummalla, mutta kuitenkin tyylikkäällä sävyllä (Tikkurila M499, Mantteli). Vaatehuoneeseen asennettiin myös korkkilattia. Alla kuvia ennen ja jälkeen.

Makuuhuone oli myös vuorattu tapetilla. Ne poistettiin, ja seiniin valittiin sävyksi Tikkurila H497, Kaoliini. Alla kuvat ennen ja jälkeen.

Sitten päästäänkin siihen huoneeseen, joka koki kaikista suurimman muutoksen, eli keittiöön. Keittiö meni ihan kokonaan uusiksi. Uudet kalusteet tähänkin tilattiin Gastro Keittiöiltä. Tähän asuntoon tehtiin todella näyttävä musta keittiö, jossa oli tammitasot. Kodinkoneet olivat Siemensin ja Samsungin, ja ominaisuuksiltaan aika high-endiä, esim. liesitasoa pystyy ohjaamaan WiFi-yhteyden kautta kännykällä. Seinien sävyksi keittiöön tuli takuuvarma greige sävy Tikkurila Y487, Piazza. Vetimiksi otettiin lankavetimet, kuten eteisen komeroissakin oli. Lattiaan sama korkki kuin vaatehuoneeseen. Alla kuvat ennen ja jälkeen.

Sitten vielä kylpyhuone, joka oli putkiremontin jäljiltä uuden veroisessa kunnossa ja jolle ei tehty yhtään mitään.

Aikataulu

Tämä projekti oli nopein tähän astisista. Ensinnäkin remontin kesto oli lyhin, ainoastaan 2,5 kuukautta. Tässä projektissahan me kirjasimme myös ylös remonttiin käytetyt tunnit. Tosin täytyy muistaa, että tämä kirjanpito pitää tosiaan sisällään vain sen ajan, jonka käytimme remppatyömaalla. Tämän lisäksi menee lukemattomia tunteja kaikenlaiseen suunnitteluun, materiaalien vertailuun, tilaamiseen, rautakaupoissa käynteihin, reklamaatioihin jne. Mutta siis, remppatyömaalla on vietetty 2,5 kuukauden aikana yhteensä n. 320 tuntia.

Kun saimme asunnon myyntiin, se kerkesi olla Etuovessa ainoastaan 5 päivää, kun kaupat oli jo sovittuna. Ja siitä meni toiset 5 päivää, niin kaupat oli jo tehty. Todella nopeasti meni siis koko myyntiprosessi!

Koko tähän projektiin meni aikaa tasan 3 kuukautta! Ostimme asunnon 5.11. ja myimme sen tänään 5.2.

Finanssi

Paitsi aikataulullisesti, tämä oli myös taloudellisesti paras meidän projekteista. Asunnon arvo nousi remontin myötä yli 50 tuhatta. Remonttiin plus muihin kuluihin meni reilu 20 tuhatta. Voittoa tuli siis yli 30 tuhatta.

Saimme asunnon aika edullisesti. Ensiesittelyssä oli tosi paljon porukkaa ja teimmekin asunnosta tarjouksen heti näytön jälkeen. Meidän valttinamme oli varmaan taas nopeus sekä mahdollisuus tehdä kaupat nopeasti ja ilman ehtoja. Asunnon myyntihinta oli varmastikin aika oikea, koska yhteydenottoja ja näyttöjä oli paljon ja saimme kauppoihin johtaneen tarjouksen nopeasti. Tosin eräs kiinteistönvälittäjä totesi, että olisi itse laittanut myyntihintaan vielä kymppitonnin lisää. Toisaalta kun myimme itse, säästimme välittäjän palkkion. Olemme saamaamme hintaan kyllä todella tyytyväisiä!

Tosiaan, käytimme remppaamiseen aikaa yhteensä reilut 300 tuntia, ja kun voitto oli reilut 30 tuhatta, tästä saadaan aika yksinkertaisella matematiikalla tuntipalkaksi n. sata euroa per henkilö. Täytyy olla todella tyytyväinen tähän. Toki täytyy muistaa, että tässä oli mukana ainoastaan remppatunnit raksalla, mutta joka tapauksessa ei tämä yhtään hullumpi tuntipalkka ole!

Kaiken kaikkiaan tämä oli siis oikein onnistunut flippausprojekti. Ja ostajakin oli vielä todella tyytyväinen uuteen asuntoonsa.

14 ajatusta aiheesta “Flippaus 4: Yhteenveto”

  1. Hienoa työtä!
    Paljonko tollasen kopin hinta oli myydessä, jos se noin paljon nousi köökillä ja maalilla?
    Nykyihmiset on kyllä valmiita maksamaan, kun eivät itse osaa tehdä mitään.
    Eikö pelota että koppi jää käteen, vaikka ois kuinka nätti, vai Tapreella on pula kämpistä?

    1. Hei!

      Asunnosta saimme yli 240 tuhatta. Ostamme asunnot aina sellaisilta alueilta, ettei tarvitse pelätä niiden jäävän käsiin. Ja Tampereella on tosiaan asuntomarkkinat tällä hetkellä sellaiset, että tarjontaa on vähemmän kuin kysyntää. Monista asunnoista joutuu maksamaan enemmän kuin pyyntihinnan.

      1. Hei.

        Kiva kun kerrot täällä avoimesti myös rahasta 🙂
        Olen yllättynyt, että asunnon myyntihinta oli noin hyvä. Asunto oli upea, en siis tarkoita siksi, vaan kuvittelin, että hinnat eivät olisi niin korkealla. Myin itse aivan ydinkeskustasta täysin remontoidun kaksion kaksi vuotta sitten ja silloin hinta oli alueen korkein, vähän päälle 240000. Nyt taitaa olla vielä korkeammat hinnat? Ainakin mitä myynnissä olevia asuntoja katsoo, niin remontoimattomista pyydetään lähes tuota.

        1. Hei!

          Juu, Tampereella on nyt parin vuoden aikana hinnat nousseet joillakin alueilla tosi paljon! Me ollaan huomattu tämä ainakin Kalevassa, missä meillä on olleet kaikki kohteet yhtä lukuun ottamatta. Tämä Tammelan asunto oli meistäkin hyvän hintainen. Tosin eräs kiinteistönvälittäjä sanoi, että hän olisi laittanut hintaan vielä kymppitonnin lisää! 🙂

          1. Teidän eka kohde oli tosi edullinen, 145 tuhatta. Oliko se muita pienempi vai vain hyvä diili? 🙂 Kyselen kun koitan kartoittaa, että mikä on minkäkin kokoisten asuntojen hinta Kalevassa tällä hetkellä. Mikä sinun käsitys on remontoitujen hinnoista Kaleva/Tammela-akselilla tällä hetkellä? Ei oikeastaan remontoituja myynnissä näy.

          2. Hei!

            Ekan kohteen ostohinta oli tosiaan 145 tuhatta. Kun me myytiin se remontoituna, myyntihinta oli 185 tuhatta. Nuo hinnat tuntuvat meistäkin nyt ihan uskomattoman edullisilta. Asunnon koko oli 56 neliötä eli ihan normikokoinen kaksio. Asunnon silloiset ostajat myivät asunnon nyt tänä keväänä muuttaessaan isompaan asuntoon ja kertoivat saaneensa siitä yli 200 tuhatta. Tämä kertoo siitä, miten hurjasti hinnat ovat nousseet Kalevassa muutaman viime vuoden aikana.

            Tällä hetkellä Kalevassa täysin remontoiduista kaksioista (joissa taloyhtiö ja sijainti myös erittäin hyvät) voi saada 4200-4300 euroa/neliö, pienistä kaksioista jopa 4500 euroa/neliö. Tammelan hinnat ovat sitten vielä korkeammat.

  2. Hei! Onnea kaupoista! Kiinnostaisi meneekö tuosta 30 000e voitosta vielä pääomaverot vai olitko ottanut ne jo laskennassa huomioon? Eli jäikö 30t nettona? 🙂 Oletko kertonut aiemmissa postauksissa kuinka aloititte koko flippauksen? Ensimmäisen kohteen rahoitus kiinnostaa 😊

    1. Hei, kiitos! 🙂

      Kyllä, voitosta menee vielä pääomavero.

      Olen kertonut flippauksen aloituksesta vähän täällä (https://asuntoblogi.k2h-investandinterior.fi/flippaus-1-yhteenveto/). Meillä molemmilla on ennestään kokemusta remontoinnista, ja erään sijoitusasunnon remontoinnista tuli se lopullinen kipinä. Mietimme, että mitä jos ostettaisiin ihan remontointia varten asunto, joka sitten myytäisiin. Ja toisaalta oli tosi mukavaa, kun remontti ei ollut kotona, vaan erillisessä asunnossa, joka jäi sinne, kun palattiin kotiin.

      Rahoitus saatiin ihan helposti. Toki piti olla muita vakuuksia tarjota ostettavan asunnon lisäksi. Ekaankin asuntoon otettiin bullet-laina, josta maksettiin vain korkoja remontin aikana.

  3. Hienoja projekteja teillä on ja taitoa tehdä silmää miellyttäviä ratkaisuja. Vähän kutittelisi kokeilla vastaavaa täällä Oulun suunnalla, jonkin verran remonttitaitoa kertynyt matkan varrella. Terveisiä Oulun suunnalta vanhalta luokkakaverilta! Mielenkiinnolla seuraan tuleviakin kohteita. 🙂

    1. Katoha!

      Kiitoksia. Ota vaan sopiva kohde ja kokeile miltä tuntuu. Siitä se lähtee :D. Uutta päästään kohta nakuttamaan taas 🙂

  4. Paluuviite: Flippaus 5: Löytyihän se! - Asuntoblogi

  5. Paluuviite: Flippaus 5: Eka työpäivä raksalla - Asuntoblogi

  6. Paluuviite: Flippaus 5: Kolmas remppakuukausi takana sekä Taloussanomien juttu - Asuntoblogi

  7. Paluuviite: Flippaus: Tässä nyt niitä lukuja, kun kaikki niitä aina kysyy! - Asuntoblogi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *