Flippaus 5: Löytyihän se!

Tervehdys taas hetken tauon jälkeen! Olemme etsiskelleet tässä koko ajan kuumeisesti seuraavaa flippauskohdetta. Edellinen myytiin 3 viikkoa sitten, ja nyt on välillä kieltämättä ollut sellainen fiilis, että tekisi taas mieli kääriä hihat ja aloittaa remontti. 😀 Toki on ollut ihan kivaakin vaihtelua, kun vapaa-aikaa on ollut enemmän. Olemme olleet lähinnä kotosalla (korona ja etätyöt), joten on tässä välillä tullut vähän mökkihöperökin olo. Mutta kohta päästään taas hommiin!

Olemme etsineet seuraavaa kohdetta taas Kaleva-Tammela-akselilta, mutta emme ole poissulkeneet ajatusta vähän etäämmällä keskustastakaan sijaitsevista kohteista. Nyt kun tosiaan elämme aika eriskummallisia aikoja ja ihmiset viettävät paljon aikaa kotona, tilaa kaivataan ehkä enemmän ja muutenkin kotiin halutaan panostaa. Kotiin halutaan mahdollisesti oma paikka etätöille ja oma pihakin on varmasti monella haaveissa. Esim. vähän etäämmällä sijaitsevat rivitalot ovat kuulemamme ja lukemamme mukaan todella haluttuja.

Olemme käyneet katsomassa useita asuntoja Kalevan ja Tammelan alueella. Kaikki ovat tainneet olla kaksiota. Kolmiot ja neliöt olisivat myös varmasti erittäin hyvin kohteita (juurikin koronan takia, ja toki muutenkin), mutta niitä ei nyt jostain syystä ole juuri viime aikoina ollut kaupan. Tai onhan niitä tietysti, mutta sellaiset asunnot, jotka sopisivat flippaukseen, ovat ylipäätään olleet aika kiven alla. Olemme tehneet muutamasta asunnosta tarjouksenkin. Taas on tullut huomattua se, että nopeus on valttia, koska sopivat asunnon häviävät Etuovesta jopa muutamassa tunnissa. Samoin on tullut huomattua se, että täyden hinnan tarjouksellakaan ei välttämättä päästä kaupoille, koska jotkut tarjoavat enemmän. Tämä on selvästi ollut joillain välittäjällä taktiikkana, että asunnolle laitetaan aika alhainen hinta, jolloin siitä saadaan kilpailua aikaan ja hinta saadaan nousemaan yli pyyntihinnan. Tällaisissa tilanteissa täytyy pitää pää kylmänä ja pitäytyä siinä hinnassa, jonka on valmis tietystä asunnosta maksamaan.

Mutta siis! Seuraava kohteemme on kaksio Kalevasta. Tämähän on tullut jo erittäin tutuksi asuntotyypiksi. Ainoastaan edellinen asunto poikkesi tästä, sehän oli kaksio Tammelasta. Tammela olisi ollut erittäin hyvä kohde tälläkin kertaa, saimmehan edellisestä asunnosta sekä suurimman arvonnousun että voiton tähän mennessä. Nyt siis palaamme Kalevaan. Kyseinen asunto oli jo hetken aikaa myynnissä korkeammalla hinnalla, mutta sitten sen hintaa alennettiin tuntuvasti, ja tartuimme heti tilaisuuteen ja kävimme katsomassa asuntoa. Teimme asunnosta tarjouksen heti samana päivänä. Tarjousneuvottelut on ohi ja kaupantekoa suunnitellaan mahdollisesti jo ensi viikolle. Asunto on silloin heti vapaa, joten pääsemme heti remonteeraamaan.

Kyseessä on 58-neliöinen kaksio v. 1958 valmiistuneesta talosta. Asunto sijaitsee 6. kerroksessa ja siinä on parveke. Tähän asuntoon on suunnitteilla suurin remontti, mitä olemme tähän mennessä tehneet. Ihan kaikki menee uusiksi, ja tulemme mahdollisesti muokkaamaan myös hieman pohjaa. Tarkoituksena on saada asuntoon yksi huone/tila lisää, jota voisi käyttää esim. työtilana. Kylpyhuone menee kokonaan uusiksi, samoin keittiö ja kaikki pinnat. Flippaus 2:ssa tehtiin myös täydellinen kylppäriremontti, mutta siinä jätimme erittäin hyväkuntoiset keittiön rungot paikoilleen ja uusimme muuten keittiön. Nyt puramme keittiönkin kokonaan. Melkoinen urakka on siis tiedossa, mutta toivottavasti olemme oppineet jotain edellisistä remonteista ja saamme tämän urakan menemään sujuvasti. Sehän tässä on tietysti hyvä puoli, että nyt remontti voidaan suunnitella juuri sellaiseski kuin halutaan ja yhtenäiseksi koko asuntoon, kun asunnossa menee kaikki uusiksi.

Tässä muutama kuva asunnosta (asunnon myynti-ilmoituksesta by Huoneistokeskus). Pohjapiirustus ei ihan vastaa nykytilannetta (esim. keittiön ja makkarin välisessä seinässä ei ole ovea, muutama komero avautuu eri suuntaan ja kylppärikin on pikkuisen erilainen), mutta saa siitä hyvin osviittaa. Kylppäri on remontoitu vuosituhannen vaihteessa, ja muuten asunto on pitkälti alkuperäisessä kunnossa.

Remonttia on jo ruvettu suunnittelemaan. Pintameteriaalit ja värimaailma alkavat olla selvillä. Palataanpa niihin vähän tuonnempana. Pysykäähän kuulolla, tästä se taas lähtee. 🙂

2 ajatusta aiheesta “Flippaus 5: Löytyihän se!”

    1. Ei ole tarkoitus pilata. Toivotaan, että saadaan ehjänä purettua. Keittiö on siis menossa seuraavaan kotiin, eli hyötykäyttöön pääsee. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *