Flippaus 5: Toinen remppakuukausi takana

Nyt olemme ahertaneet 2 kuukautta tämän nykyisen projektin kimpussa. Niin se aika vaan menee! Tämä tulee olemaan iso ja aika pitkä remontti näin kun tätä muun elämän ohessa tekee. Toisaalta nyt olemme käyttäneet ammattilaisia purkuhommissa enemmän kuin ennen, mikä helpottaa meidän työtämme. Ja nyt kun kaikki purkuhommat on saatu valmiiksi, päästään tekemään uutta pintaa. Joten nyt saadaan ihan eri tavalla valmista ja näkyvää tulosta! No, mitä tässä on nyt tokan kuukauden aikana tapahtunut?

Makkari on valmis, eli siellä on katto maalattu sekä seinistä irrotettu vanhat tapetit, tasoitettu seinät ja maalattu ne. Samoin vanhat vaatekaappien ovet on maalattu. Ja parkettilattia on asennettu. Makkari on siis listoja vaille valmis. Lattia on suojattu hyvin ja nyt makkari toimii työkalujen ja muiden tarvikkeiden säilytyspaikkana. Näin ne saatiin pois tieltä eivätkä ne haittaa remontin tekemistä muualla asunnossa. Tämä on tietysti tosi rohkaisevaa, että yksi huone on jo valmis! Vaikkei siitä tällä hetkellä pääse nauttimaankaan. 😀

Purkuhommat on tosiaan saatu valmiiksi! Meillä kävi ulkopuolinen tekijä kaatamassa muutaman seinänpätkän, mikä oli ehdottomasti todella hyvä ratkaisu asunnon avaruuden kannalta! Ja yhtä hyvä ratkaisu oli ulkoistaa tämä työvaihe! Itsellämme näiden seinien purkuun olisi mennyt tuhottomasti aikaa ja vaivaa. Nyt kaikki oli hoidettu yhden päivän aikana. Samoin meillä kävi ulkopuolinen tekijä purkamassa kylppärin laatoitukset. Hyvä ratkaisu tämäkin! Vähän toista päivää, ja kylppäri oli purettu!

Kylppärissä on riittänyt meillä vielä puuhaa ennen kuin laatoittaja pääsee aloittamaan hommat. Purettu kotelo, jonka takana on tekniikkaa, on rakennettu taas paikoilleen. Vanha kotelo täytyi purkaa, koska ensinnäkään laattoja ei saanut irti ilman, että kotelo rikkoontuu, ja toisekseen vanhoja vesiputkia täytyi tulpata ja tehdä muitakin muutoksia kotelon sisäpuolella. Nyt on siis uusi gyproc-kotelo paikoillaan. Vähän askarteluahan se vaati, kun siihen piti puhkaista muutama reikä tekniikalle. Toinen aikaa vievä homma on ollut (ja tulee vielä muutaman päivän ajan olemaan) kylppärin seinien tasoitus. Seinien yläosa on eri materiaalia kuin alaosa, ja tämä yläosan materiaali on paikoitellen haurasta ja lähes irti seinästä. Kaikki huonosti kiinni oleva rappaus on poistettu ja seiniin on laitetaan uutta laastia ja tasoitetta.

Kylppärin laatat on tilattu ja ne tulevat parin päivän päästä työmaalle. Laatoittaja aloittaa hommat ensi viikolla. Kylppäri on tietysti keittiön ohella se kaikkein näyttävin tila, jonka valmistumista luonnollisesti odotetaan malttamattomana. 😀 Ja äkkiähän se sitten valmistuukin, kun ammattilainen on asialla.

Tässäpä oli lyhyesti toisen remppakuukauden saavutukset. Eli purhuhommat on saatu maaliin ja tästä eteenpäin ollaankin rakennusvaiheessa, joka on tietysti se palkitsevin vaihe, kun saadaan valmista pintaa aikaan. Suunnitteluhommiakin riittää edelleen. Keittiössä tulee vielä seinien mitat vähän muuttumaan aika monestakin syystä (kerrotaan niistä tarkemmin vaikka jossain toisessa kohtaa), joten kaapistoihin tulee muutoksia. Keittiön kanssa emme lähde hosumaan, koska tässä kämpässä riittää hommia muutenkin. Täytyy saada ensin kaikki keittiön seinät valmiiksi ja oikeisiin mittoihin, ennen kuin tehdään lopulliset suunnitelmat. Tilaamamme mikroaaltouuni on muuten tullut. Pienellä riskillä tilasimme vähän erikoisemman värisen mikron, se on nimittäin aika lailla samppanjan värinen! Aikas hieno se on, joten täytyy tilata vielä uunikin samaa sarjaa. Emme halua tehdä liian tavallisia ja pliisuja asuntoja, ja näissä uuneissa on nyt vähän luksuksen makua. 😀

Toinen juttu, jota olemme suunnitelleet ja pyöritelleet, on työ/makuutilan rakentaminen olohuoneeseen. Tähän tilaan tulee osittain mustakehyksiset lasiseinät/ovet, jotka ovat nyt kovasti muodissa. Tästä(kin) tulee toki lisää hintaa remontille, mutta kuten niin monesti sanottua, meidän periaate on se, että remontit tehdään kunnolla ja käytetään hyviä materiaaleja, vaikka se vähän enemmän maksaisikin. Remontista on siis tulossa iso, aikaa vievä ja tod.näk. vielä aika hintavakin, mutta eiköhän lopputulos ole sen arvoinen. 🙂

2 ajatusta aiheesta “Flippaus 5: Toinen remppakuukausi takana”

  1. Paluuviite: Flippaus 5: Kylppäri etenee - Asuntoblogi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *