Flippaus 5: Seinät kaadettu!

Tänään tapahtui iso muutos raksalla, eli seiniä kaatui! Asuntohan oli alunperin paikoitellen tosi ahdas ja sokkeloinen, ja nyt kun ylimääräiset seinät on purettu, se avartui huomattavasti. Katsokaa ja ihailkaa! 😀

Tässä ensin yleisnäkymä asuntoon sisälle tultaessa. Aivan käsittämätön muutos on tapahtunut! Oikealla olevan olohuoneen oviaukko on suurentunut noin kaksinkertaiseksi. Oviaukon yläpuolella on kantava palkki, joka täytyi jättää paikoilleen. Suoraan edessä on kylppärin ovi, ja ennen kylppärin ovea käännytään vasemmalle keittiöön.

Tässä vielä ennen- ja jälkeen-kuvat yksittäisistä kohdista.

Tässä vielä pohjapiirustus, johon on merkattu puretut seinät.

Tälläkin kertaa seinän purun teki Joonas Timatix Oy:stä. Samaa kaveria käytimme jo eräässä edellisessä kohteessamme, joten tiesimme heti, keneen ottaa yhteyttä seinänpurkuasioissa. Aivan huipputyötä taas, ja miten siistiin kuntoon työmaa oli jätetty! Iso, iso suositus Joonakselle!

Nyt onkin muutaman päivän sisään tapahtunut ja vielä tapahtumassa paljon asioita remppatyömaalla! Kylppäriä ollaan saatu purettua sen verran kuin itse suunnittelimme sitä purkavamme, ja seuraavaksi se siirtyy pois meidän käsistämme. Ensi viikolla heti maanantaina purku jatkuu ammattilaisten toimesta. Kylppäri näyttää tällä hetkellä tältä.

Tiistaille olemme tilanneet kylppäriin kosteusmittauksen. Toivottavasti kosteutta ei löydy ja pääsemme jatkamaan hommia. Tänään kävin laattakaupoilla. Kylppärin laatat on nyt valittu! Tulossa on vielä oma postauksensa kylpyhuonesuunnitelmista, joten kannattaa pysyä kuulolla!

3 ajatusta aiheesta “Flippaus 5: Seinät kaadettu!”

  1. Täysi kymppi seinien kaadolle. Erinomainen suunnitelma sekä toteutus! Jännityksellä seuraavaa postaustanne odotan… Kaakelikaupassa voisin itse vaikka asua.

  2. Ikkunasta tulevan valon merkitys on todella suuri. Hienoa, että huomasitte miten se mahdollistuu. Nyt kun asunnossa on ”läpitalon” näkymä, pimeitä nurkkia jää paljon vähemmän.

  3. Paluuviite: Flippaus 5: Ennen ja jälkeen - Asuntoblogi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *