Flippaus 7: Myyty!

Saatiinhan se tämäkin kohde myytyä! Remontti valmistui vuosi sitten, ja sen jälkeen tämän asunnon taival onkin ollut vähän erilainen kuin aiemmilla kohteilla. Kuten tiedettyä, asuntomarkkinatilanne on ollut vähintäänkin haastava. Heti remontin jälkeen asunto oli jonkin aikaa myynnissä, mutta kun alkoi näyttää siltä, että asunnosta ei saada sellaista hintaa kuin toivoimme, piti tehdä uusi suunnitelma.

Otimme asunnon pois myynnistä ja kalustimme sen lyhytaikaista vuokrausta varten. Tampereella alkoivat sopivasti jääkiekon MM-kisat, ja saimme asunnon valmiiksi ennen kisojen alkua. Samalla saimme itsellemme kivan cityasunnon, jossa viettää välillä aikaa. Täältä löytyy tarkemmin juttua asunnon moninaisesta käytöstä.

Olemme myös kirjoittaneet seikkaperäisen vertailun, miten lyhytaikainen vuokraus eroaa muista asuntosijoitusmuodoista, joten käykäähän asiasta kiinnostuneet lukemassa myös se. 🙂

Jatkoimme lyhytaikaista vuokrausta kesäsesongin yli ja laitoimme asunnon uudestaan myyntiin loppuvuonna. Edelleenkään meillä ei ollut mikään pakkotilanne myydä asuntoa, koska se oli edelleen lyhytaikaisessa vuokrauksessa ja voisimme jatkaa sitä, ellei asunto menisi kaupaksi. Onneksi kuitenkin ostaja löytyi, koska asunnon myynti oli kuitenkin koko ajan se meidän ykköstavoite.

Ja mitä tästä jäi käteen? Taloudellisessa mielessä jäimme tästä voitolle, mikä ei ole itsestäänselvyys tässä markkinatilanteessa. Voittoa tuli toki paljon vähemmän kuin aiemmista kohteistamme, mutta olemme erittäin tyytyväisiä. Varsinkin kun ottaa huomioon sen, että taloyhtiössä tehtiin viime vuonna päätös julkisivuremontin aloittamisesta. Uudelle ostajalle on tulossa asunnon ostohinnan lisäksi aikanaan maksettavaksi vielä osuus tuosta remontista, joten täytyy tosiaan olla tyytyväisiä, että asunto meni kaupaksi nyt tässä vaiheessa.

Muutenhan tästä jäi käteen paljon uusia kokemuksia. 😀 Ensinnäkin pääsimme testaamaan lyhytaikaista vuokrausta, minkä totesimme olevan itsellemme ei-se-kaikista-mieluisin asuntosijoittamisen muoto. Voimme siis hyvillä mielin jatkaa pitkäaikaista vuokrausta ja asuntoflippausta. Pääsimme myös konkreettisesti kokemaan sen, että asuntoflippauksessa on riskinsä. Onneksi riskit eivät realisoituneet ja jäimme tästäkin projektista taloudellisesti plussan puolelle. Mutta oli tosiaan ihan uusi tilanne myydä asunto näin huonossa markkinatilanteessa. Aiemmat asunnot ovat menneet kaupaksi nopeasti ja hyvään hintaan, mutta tässä olisi voinut käydä niinkin, että asunto olisi ilman varasuunnitelmaa voitu joutua myymään tappiolla. Tästä tuli taas hyvää oppia seuraavia projekteja varten. Jatkossa täytynee olla vielä entistäkin tarkempi kohteen valinnan suhteen ja laskeskella vähän budjettiakin, että voittomarginaali on varmastii tarpeeksi iso, että voitolle jäädään, vaikka yllätyksiä tulisikin. Tosin nämä viimeaikaiset yllätykset (sota, inflaatio, korkojen nousu) olivat sellaisia, että niitä tuskin moni olisi osannut ennustaa ja ottaa huomioon.

Tämä oli ensimmäinen flippaamistamme asunnoista, jota tulee ikävä. Kalustimme ja varustimme asunnon ja vietimme siellä myös itse aikaa. Näin ollen se alkoi tuntua aika kotoisalta paikalta. 🙂 Hyvillä mielin kuitenkin luovumme siitä. Ja pääsemmekin heti uuden projektin kimppuun. Olemme nimittäin ostaneet jo seuraavan kohteen, josta tulee Flippaus 8. 😀 Kannattaa siis pysyä kuulolla, remonttihommat jatkuvat!

1 ajatus aiheesta “Flippaus 7: Myyty!”

  1. Paluuviite: Flippaus 8: Helppo(?) ja harmoninen - Asuntoblogi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *