Flippaus 4: Tästä se lähtee!

Tänään tehtiin kaupat meidän neljännestä flippausprojektista! Alunperin kaupanteon piti olla vasta n. kuukauden kuluttua, mutta myyjän puolelta asiat ratkesivatkin jo oletettua aiemmin. Suunniteltu remppavapaa kutistui siis vähän lyhyemmäksi. Mutta hyvin tässäkin ajassa kerkesi jo tottua rentoihin iltoihin sohvannurkassa. 😀 Toisaalta on ihan kiva päästä taas aloittamaan ihan uutta asuntoa ja projektia.

Aiomme käydä heti tänään viemässä vähän tavaroita remppakohteeseen ja samalla katsomassa, mitä sitä tuli oikein ostettua! 😀 Niin kuin meillä tapana on ollut, tämänkin asunnon ostopäätös tehtiin nopeasti heti asuntoesittelyn jälkeen. Toki esittelyn aikana tutkimme asuntoa ihan hyvin, mutta onhan se aina erilaista mennä rauhassa asuntoon omilla avaimilla ja päästä katsomaan sitä ”uusin silmin”.

Jännä juttu muuten, kun asunnonosto ei tunnu enää yhtään jännittävältä! Siihenkin näköjään turtuu aika hyvin. Varmasti olisi eri asia, jos ostaisi asuntoa itselleen, omaksi kodiksi. Nämä flippausprojektit tässä tulevat ja menevät, joten niiden osto menee aika rutiinilla jo. Myyntitilanne on ainakin itselleni se jännittävämpi, kun huomaa sen vastapuolen jännityksen ja innostuksen, jos ostaja on esim. ostamassa itselleen ensimmäistä kotia.

Remonttisuunnitelmatkin varmasti selkiytyvät tässä lähipäivinä, kun näkee tarkemmin, missä kunnossa asunto on ja pääsee ensin vähän purkamisen (ja tapettien repimisen) makuun. Niistä sitten juttua lisää myöhemmin.

Blogin suhteen olemme pitäneet myös vähän lomaa. Nyt kun uusi projekti alkaa, blogiakin on taas tarkoitus päivittää aktiivisesti. Pysykäähän siis kuulolla!

2 ajatusta aiheesta “Flippaus 4: Tästä se lähtee!”

  1. Hei,
    Meillä eka flippauskämppä alkaa pian olla valmis ja kun mainitsit tuon myymisen niin ajattelin kysyä, että myyttekö aina asunnot itse ilman välittäjää, joka maksaa tietysti aina melko paljon….jos myytte itse niin kuinka se prosessi etenee ja sujuu?

    1. Hei!

      Myymme asunnot itse. Prosessi menee ihan samalla tavalla kuin se menisi välittäjän tekemänä. Eli ensin tilataan isännöitsijäntodistus ja muut taloyhtiön paperit, ja sen jälkeen laitetaan myynti-ilmoitus Etuoveen. Sitä ennen asunto pitää tietenkin valokuvata (ja mahdollisesti stailata). Sitten pidetään halukkaille esittelyjä (ja toki myös yleisesittelyjä). Otetaan vastaan tarjouksia ja neuvotellaan ostajaehdokkaiden kanssa. Kun ostaja on löytynyt, tehdään kauppakirja. Sitten hoidetaan yhteydenpitoa pankin kanssa (ja myyjän ja ostajan pankki pitävät myös yhteyttä keskenään osakekirjan lähettämisen, rahaliikenteen yms. sopimiseksi). Kun saadaan sovittua kaikkien osapuolten kanssa kaupantekopäivä (yleensä ostajan pankkiin), tehdään kaupat sekä siirtomerkintä osakekirjaan. Eipä siinä sen kummempaa, tässä prosessi pääpiirteittäin. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *