Olemme nyt päässeet pikku hiljaa taas remontoinnin makuun! Ensimmäinen remppapäivä on takana. On jännää, miten asunto näyttää aina vähän erilaiselta (yleensä huonokuntoisemmalta), kun sitä pääsee yksin ja rauhassa tutkimaan. Kieltämättä nytkin tuli sellainen olo, että ”apua, mihin me ollaan taas ryhdytty”. Mutta kyllä se tästä taas lähtee. Hyvää tässä asunnossa on se, että kylpyhuone on rempattu täysin v. 2018-2019 olleen putkiremontin yhteydessä. Ihan ensitöikseni siivosinkin kylppärin perusteellisesti (se oli aika likaisessa kunnossa), niin näimme sen täydessä komeudessaan. Kylppärissä on hyvät värit, valkoisen lisäksi siellä on yksi harmaanruskea tehosteseinä ja lattiakin on hyvän värinen. Kalusteet ovat asialliset, ja hanat ovat Orakset. Tässä kuva kylppäristä asunnon myynti-ilmoituksesta.
Remonttihan alkaa purkamisella, niin myös tämä. Aloitimme listojen irrotuksella ja tapettien poistolla. Tapetteja tässä asunnossa riittääkin! Olohuone, makuuhuone ja eteinen on tapetoitu kokonaan. Olohuoneen tapetti on itse asiassa todella hieno, ja ajattelimmekin, että voisimme jättää tapetin vaikka yhdelle seinälle. Harmiksemme tapetti ei kuitenkaan ollut niin hyväkuntoinen, että sitä olisi voinut jättää. Ja tämähän lähtee tietysti tosi pieninä paloina, ja tapettikerroksia on kaiken lisäksi useampia. Helpommalla pääsisi, jos päälle laittaisi ohuen gyprocin tai tasoitetapetin, mutta luonto ei anna periksi tehdä sitä. Kaikki pois siis!
Sama homma makuuhuonessa. Siellä tapetti tuntuu lähtevän pikkuisen helpommalla, mutta hommaa riittää sielläkin.
Keittiöstä löytyi yhden peitelevyn takaa vanha sanomalehti vuodelta 1986, jolloin keittiö on ilmeisesti edellisen kerran remontoitu. Lisää lukemista löytyi vaatehuoneen hyllyltä.
Tässä vaiheessa remonttisuunnitelmatkin alkavat selkiytyä. Tässä alustavia ajatuksia:
- Kylppärille ei tehdä mitään. Kalusteet ja hanat ovat tosiaan asialliset, emmekä lähde vaihtamaan niitä. Toki itse olisimme valinneet erilaiset materiaalit, jos olisimme kylppärin remontoineet. Mutta kaikki on kuitenkin suht uutta, joten näillä mennään nyt.
- Asunnossa on keittiötä ja vaatehuonetta lukuun ottamatta parkettilattia, ilmeiseti tammea. Lattia on ihan hyväkuntoinen, joten suunnittelemme, että se hiotaan ja sävytetään vaaleammaksi. Tämä tietysti maksaa jonkin verran, kun se teetetään ammattilaisella, mutta aikaa ja vaivaa se säästää hurjasti. Vanhaa lattiaa ei tarvitse purkaa eikä uutta asentaa, joten nyt pääsemme paljon helpommalla. Ja kannattaahan vanha lattia säästää, kun siitä tulee kuitenkin hionnalla ihan uudenveroinen.
- Keittiö remontoidaan kokonaan. Nyt ajattelimme tehdä tosi selkeän keittiön valkoisilla tai mustilla kaapistoilla, mustilla/integoiduilla/teräskoneilla, teräsaltaalla ja kromatulla hanalla sekä lattiaan sopivalla tammitasolla. Edellisessä flippauskohteessa keittiö oli trendikäs sammaleenvihreä, mutta nyt tuntuu siltä, että ehkä suurin osa asunnonostajista haluaa kuitenkin sen perinteisin valkoisen (tai näyttävän näköisen mustan) keittiön. Trendikkäämmillekin keittiöille löytyy ostajansa, mutta ehkä useampia kuitenkin miellyttää perinteisempi keittiö. Tässäkään kohteessa laadusta ei tingitä, eli materiaalit eivät tule olemaan mitään tusinatavaraa. Keittiössä on tällä hetkellä muovilattia, ja mietimme laittavamme sinne korkkilattian.
- Asunnossa in iso vaatehuone. Sinne laitetaan hienon näköiset säilytyskalusteet, ehkä Ikean PAX-rungoista ja niihin sopivista sisusteista.
- Asunnon katot ja seinät maalataan. Suunnitellaan melko hillityt ja tyylikkäät värisävyt kaikkialle asuntoon. Esim. Tikkurilan Piazza voisi olla hyvä yleissävy, joka sopisi tammiparketin kanssa hyvin yhteen. Ehkä keittiössä, makuuhuoneessa ja/tai vaatehuoneessa voisi olla muitakin sävyjä, mutta näitä mietitään vielä.
- Asunnossa on hyväkuntoiset väliovet, ne säästetään ja maalataan. Kaikki listat uusitaan.
Otimme jo mitat keittiöstä ja vaatehuoneesta, jotta pääsemme suunnittelemaan kalusteita. Keittiöön meillä olisi jo eräs idea, mutta täytyy katsoa, onko keittiössä tarpeeksi tilaa sen toteuttamiseen. Täytynee piirtää pari vaihtoehtoista suunnitelmaa, jotta näkee, mikä toimii tai ei toimi. Muuten sitten jatketaan tapettishowta! 😀
Moikka taas!
Käynyt tekstejänne läpi paljon, tosi informatiivista kyllä!
Omassa kohteessani on 4 vanhaa ovea ja ajattelin kaikki vaihtaa. Kysymys siihen liittyen, kannattaako nyt purkaa aivan kaikki, eli ovet, karmet, saranat jne? Vai kannattaako jotain jättää? Miten te olette tehneet? Nämä siis vanhoja ja haluan modernimpaan suuntaan eli tyyliltään ei sovi, mutta mietin vain onko rungossa jotain esim juuri saranat, mitkä kannattaa säilyttää.
Moi!
Skenaarioita on useita. Voit vaihtaa pelkät ovet, mutta jos vanhat karmit ovat eri mitoituksella kuin nykyiset, sitten joudut tilaamaan mittatilausovet ja ne ovat kalliimpia kuin normiovet. Ennen käytettiin nimittäin eri kokoisia karmeja kuin nykyään. Sitten taas jos vaihdat ovet karmeineen, oviaukko voi olla eri kokoinen kuin nykystandardin mukaiset oviaukot, jolloin joudut muokkaamaan oviaukkojen kokoa, jotta saat uudet karmit sopimaan niihin. Ja riippuu seinämateriaalista, miten työläs urakka se on. Vaikea siis vastata tyhjentävästi, kun ei tiedä tarkemmin tilannetta. Ehdottomasti helpointa on vaan kunnostaa vanhat ovet ja karmit, mikäli on kovin vanhasta talosta kyse.