Kotona: Remontointia ja rentoilua

Nyt kun meillä ei ole tällä hetkellä flippausprojektia työn alla, olemme viettäneet enemmän aikaa kotona ja käyttäneet hyödyksi tämän eriskummallisen tilanteen, kun iltaisin on voinut ihan rauhassa katsoa vaikka telkkaria. 😀 Kuntoiluun on myös nyt panostettu enemmän, kun siihen on aikaa ja remontoinnin tuoma fyysinen tekeminen on jäänyt pois.

Muttamutta, kyllähän sitä remppahammasta on sen verran kolottanut, että nyt on sitten tehty remonttia kotona. 😀 Tuulikaappi kohentui seinien maalauksella ja uudella kenkätelineellä. Linssiludekin pääsi kuvaan. 🙂 Aikaisemmin tuulikaappi oli ihan vitivalkoinen ja aika askeettinen.

Käytävältä on ovet kolmeen huoneeseen, ja näihin on vaihdetu mustat liukuovet. Asennus on vielä vähän kesken ja lattialistatkin puuttuvat. Yläkiskojen päälle on tulossa myös vielä mustat suojukset. Käytävän seinät on myös maalattu. Tähänkin kuvaan pääsi linssilude, imuri! Normaalisti meillä käytetään meidän Juuso-kutsumanimeä tottelevaa robotti-imuria, mutta perinteinen imuri on kätevä esim. juuri remppahommissa.

Aulatilaa on myös maalattu, siitä kuvia alla.

Aulatilan jälkeen maalausurakka jatkuu olohuoneen puolella. Jos ihmettelette tuota maalirajaa keittiön oven päällä keskimmäisessä kuvassa, niin se johtuu tosiaan siitä, että olohuonetta ei ole vielä maalattu. Nyt viikonlopun aikana onkin sitten tiedossa olohuoneen maalausta. Olohuoneen takaseinä on maalattu jo aiemmin. Sinne tuli tosi heino oranssi sävy. Aiemmin siinä oli levoton tapetti.

Meillä on kotona siis tällä hetkellä vähän remonttikaaosta. Myös huonekaluja puuttuu ja on vaihtumassa, innostuimme nimittäin tilaamaan uuden ruokailuryhmän ja sohvapöydän. Niitä vielä odotellaan tällä hetkellä ilman olohuoneen ruokailuryhmää, entinen kun on ehditty jo myydä.

Uudesta flippausprojektista on nyt sovittu kaupantekopäivä vajaan kahden viikon päähän! Sitten pääsemme taas kunnon remppaan käsiksi. Juuri valmistunut flippausprojekti on edelleen myynnissä. Ihan 8 päivän myyntiaikaan ei päästy niin kuin edellisten kanssa. Kuhina on ollut kova, näytöillä on ollut porukkaa ja myös yksityisesittelyjä on pidetty paljon. Kaksi tarjoustakin ollaan jo saatu, mutta kaupoille asti ei niiden kanssa päästy. Eiköhän siitä kohta kaupatkin saada aikaan. 🙂

2 ajatusta aiheesta “Kotona: Remontointia ja rentoilua”

    1. Hei!

      Neljäs projekti on vasta startannut. Ostimme asunnon 2 viikkoa sitten ja remontti on siis vielä ihan alussa. Kustannukset eivät ole siis vielä selvillä. Tässä vaiheessa niitä ei voi edes arvailla, kun ei tiedetä, mitä asuntoon loppujen lopuksi tullaan tekemään. Meillä ei ole tapana tehdä edes budjettia näistä flippausprojekteista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *