Millainen keittiö flippauskohteeseen?

Keittiö on (kylppärin ohella) asunnon tärkein myyntivaltti. Sen remontointiin saa myös halutessaan menemään hyvinkin paljon rahaa. Siksi keittiön suunnitteluun ja remontointiin kannattaa erityisesti panostaa. Ajattelinkin kirjoittaa nyt ihan oman postauksensa siitä, millainen keittiö flippauskohteeseen kannattaa tehdä. Meillä on nyt menossa viides flippausprojekti, joten muutama keittiö on nyt tullut tehtyä. Yhtä lukuun ottamatta keittiöt on rempattu perusteellisesti, eli mitään vanhaa ei ole säästetty. Jokaisella flippaajalla on luonnollisesti oma strategiansa ja mielipiteensä flippaamisesta, ja kerronkin tässä meidän omista toimintatavoista ja kokemuksista.

Tärkein asia flippauskohteen remontoinnissa on sisäistää se tosiasia, että remonttia ei tehdä itselle. Joten vaikka itse tykkäisi tietynlaisesta keittiötyylistä, flipattavaan asuntoon sitä ei välttämättä kannata laittaa. Tai jos inhoaa esim. tiettyä väriä, flipattavaan asuntoon se saattaa kannattaa nimenomaan valita. Remonttia ei siis tehdä itselle, emmekä mekään välttämättä tekisi itsellemme sellaisia keittiöitä kuin olemme flippauskohteisiin tehneet. Flipattava asunto ei myöskään mene vuokralle. Itse ainakin teemme perinteisten sijoitusasuntojen remontit eri periaatteella kuin flipattavien asuntojen.

Asunnon kohderyhmän miettiminen on ensiarvoisen tärkeää. Esim. kaupungin trendikkäimmillä sijainneilla olevia kerrostalokaksioita, joita me olemme tähän asti flipanneet, ostavat erilaiset ihmiset kuin kauempana sijaitsevia isompia asuntoja. Flipattavia asuntoja varmaan harvemmin tehdään samalla kohderyhmälle, jota itse edustaa, joten ostajan saappaisiin on syytä hypätä.

Meidän strategiamme on tehdä trendikkäitä asuntoja, jotka miellyttävät suurta osaa potentiaalisia ostajaehdokkaita. Emme lähde tavoittelemaan yksittäistä ostajaa (”vain yksi ostaja riittää”) liian erikoisilla ratkaisuilla. Emme myöskään tee bulkkitavaraa tai samanlaista keittiötä joka kohteeseen. Ajattelemme niin, että kun asuntoon ihastuu suurempi joukko potentiaalisia ostajia, asunnosta saadaan parempi hinta. Trendikkyys on siis meille tärkeää, haluamme asuntojen näyttävän kivoilta ja ajankohtaisilta. Toinen periaate meillä on remontoinnissa laadukkuus, eli esim. keittiön materiaaleja ja kodinkoneita ei osteta hinnan perusteella. Meidän remontit siis maksavat enemmän kuin monella muulla flippaajalla, mutta uskomme satsauksen tulevan takaisin korkeampana myyntihintana.

Olemme siis remontoineet tähän mennessä neljän flipattavan asunnon keittiön, ja nyt on viides menossa. Voitaisiinkin katsoa keittiö keittiöltä, miten remontti on tehty, miten on onnistuttu ja mitä niistä on opittu. Flippauksessahan oppii koko ajan lisää, vaikka kokemustakin on jonkun verran jo tullut.

Flippaus 1

Ensimmäisestä asunnosta tehtiin hyvin ajaton ja klassinen. Valkoinen ja tammi olivat johtavat teemat koko asunnon remontoinnissa. Tämän ensimmäisen asunnon kohdalla halusimme pelata enemmän varman päälle. Emmehän tienneet vielä siinä vaiheessa, jäisikö meidän flippausura tuohon ensimmäiseen kohteeseen vai innostuisimmeko hommasta kunnolla.

Keittiö purettiin kokonaan ja tehtiin alusta asti uusiksi. Keittiö oli tosi tilava, sitä ei ehkä näistä kuvista täysin hahmota. Keittiöön tuli valkoiset, kiiltävät kaapinovet, mustat/integroidut kodinkoneet sekä paksu tamminen työtaso. Integroidut kodinkoneet ovat ehdottomasti sellaisia, joita haluamme käyttää. Ne maksavat toki vähän enemmän, mutta keittiöstä tulee paljon rauhallisemman ja tyylikkäämmän näköinen. Keittiöön (ja koko asuntoon) laitettiin leveälankkuinen tammiparketti. Tässä ekassa kuvassa on näkymä keittiöstä asunnon läpi olohuoneeseen. Tuo lattia oli niin nätti, että sama lattia on nyt tulossa myös meidän viidenteen kohteeseen.

Alla pari myyntikuvaa keittiöstä (stailaus ja kuvat: Petra Paulina Visual).

Tykkäsimme kovasti tästä keittiöstä! Asunnosta oli kaupat sovittuna 8 päivän kuluttua myynnin aloittamisesta ja kiinnostuneita oli paljon. Tämä oli siis kaiken kaikkiaan onnistunut projekti. Niin kuin jo kerroin, tästä asunnosta tehtiin aika ajaton ja remontointiin käytettiin laadukkaita materiaaleja. Lähdimme siis liikkeelle takuuvarmalla materiaalien ja värien valinnalla. Valinnat olivat siis oikein onnistuneet, ja tästä oli hyvä jatkaa flippausharrastusta seuraavaan kohteeseen.

Flippaus 2

Flippauksessa on todella kivaa se, että joka asunnosta voi tehdä erilaisen ja kokeilla erilaisia ratkaisuja ja materiaaleja. Tässä kakkoskohteessa meillä oli suunnitelmana tehdä trendikäs ja industrialhenkinen asunto. Menimme nyt ihan päinvastaiseen suuntaan, eli kun edellinen keittiö oli valkoinen, tähän laitettiin musta keittiö. Tässä kohteessa remontoitiin koko asunto, eli kylppäristä tehtiin tietysti saman tyylinen. Musta keittiö oli ollut jo hetken aikaa kovasti muodissa, joten tähän asuntoon tehtiin sellainen.

Keittiössä oli uudenveroiset rungot, eli tämä on nyt ainoa keittiö, jota emme ole räjäyttäneet alkutekijöihinsä. Keittiöön tilattiin mustat, hyvin mattapintaiset ovet. Kodinkoneet uusittiin myös. Jääkaappi-pakastin oli tässä asunnossa tavoistamme poiketen ei-integroitu, koska keittiössä oli tosiaan entiset rungot ja sen mukaan mentiin. Muut kodinkoneet olivat integroituja. Välitilan teimme itse märkätilatasoitteella. Allas ja hana olivat mustat. Yleensä suosimme remonteissa aitoja materiaaleja ja vältämme esim. laminaatin käyttöä, mutta tähän keittiöön tuli laminaattitaso. Lattiaan laitoimme koko asuntoon vinyylikorkin.

Tästä keittiöstä tuli juuri sellainen kuin suunniteltiinkin, ja täysin erilainen kuin ensimmäisestä. Kaupat oli tästäkin asunnosta sovittu 8 päivässä.

Mitä tehtäisiin toisin? Keittiön värit ja materiaalit olivat hyvät ja niistä tuntuivat tykkäävän ostajaehdokkaatkin, joten niitä ei muutettaisi. Mutta oli virhe olettaa, että kun keittiön entiset rungot jätettiin paikoilleen, remontti nopeutuisi ja helpottuisi. Mitä vielä! Esim. vanhat välitilan laatat oli todella vaikea piikata irti, kun rungot olivat paikoillaan. Muutenkin rungot tuntuivat olevan koko ajan tiellä. Säästimme tietysti pikkuisen rahaa ja olimme ekologisia, mutta jatkossa täytyy miettiä todella tarkkaan, jos tulee vastaava tilanne eteen. Alla kuva pahimmasta purkuvaiheesta.

Flippaus 3

Kolmas kohteemme oli 1940-luvun talossa. Purkuvaiheessa useiden lattiakerrosten alta paljastui alkuperäinen lautalattia, joka oli lähtökohtana remontin suunnittelulle. Toinen lähtökohta oli vanha tiiliseinä, jota kaivoimme hieman esiin keittiön ja olohuoneen välisen seinän purun jälkeen. Emme ole yhdessäkään kohteessa siirtäneet keittiötä eri paikkaan, mutta tässä asunnossa tosiaan purettiin väliseinä keittiön ja olohuoneen välistä. Aivan huikea muutos, katsokaa itse!

Tätä asuntoa remontoidessamme oli ollut jo hetken aikaa juttua siitä, että vihreät keittiöt ovat tulossa muotiin. Niinpä uskaltauduimme laittamaan tähän asuntoon sellaisen. Valitsin keittiön sävyksi Tikkurilan X495, joka on aika tumma harmaanvihreä sävy. Työtasoksi otettiin vaalea koivutaso, joka sopi hyvin yhteen kattopaneelin kanssa, eli palasimme tässä kohteessa taas puiseen tasoon. Hana, allas, ja kodinkoneet olivat mustia, ja Smegin jääkaappi-pakastinta lukuun ottamatta kodinkoneet olivat integroituja.

Tästä tuli todella nätti keittiö! Sisustusalan ihmiset olivat haltioissaan tästä, kun postasin keittiön valmistuttua kuvia erääseen sisustusaiheiseen Facebook-ryhmään. Kun olimme laittaneet asunnon myyntiin, sattui yllättävä tapaus! Eräs asuntoon ihastunut sisustusalan ihminen soitti ja kyseli, olisiko mitään mahdollisuutta päästä vuokralle tähän asuntoon. Olimme kuitenkin myymässä asuntoa, joten vuokraukseen emme lähteneet.

Vaikka keittiö oli nätti ja trendikäs, tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että se saattoi olla jopa liian trendikäs. Asunnon myynnissä kesti kauemmin kuin edellisten kanssa ja se haki oikeaa ostajaa hetken. Toisaalta on vaikea sanoa, oliko liika trendikkyys se syy, vai oliko hintapyyntö mahdollisesti pikkuisen korkea. Asuntoa kävi katsomassa tosi paljon ostajaehdokkaita, mutta jokin kuitenkin hidasti kauppojen syntyä. Joka tapauksessa, tulimme siihen johtopäätökseen, että jatkossa pyrimme tavoittamaan suurempaa ostajakuntaa ja teemme sellaisia ratkaisuja, jotka ovat jo lyöneet itsensä läpi suuremman joukon keskuudessa. Vihreistä keittiöistä on puhuttu edelleen ja ne ovat kuulemma kasvattaneet suosiotaan, joten ehkäpä nyt alkaisi olla oikea hetki vihreälle keittiölle. Olimme siis pikkuisen etuajassa asian kanssa. Jatkossa maltamme siis mielemme emmekä laita flippauskohteisiin ihan viimeisimpien trendien mukaisia ratkaisuja. Mutta onnellinen ostaja löytyi asunnolle!

Flippaus 4

Vihreän keittiön jälkeen mietimme, että palaamme tuttuun ja turvalliseen värimaailmaan, ja neljänteen flipattavaan asuntoon voisi tulla musta tai valkoinen keittiö. Mustista keittiöistä puhuttiin edelleen, ja ovathan ne todella näyttävän näköisiä. Siispä valittiin taas musta keittiö! Musta varmasti jakaa mielipiteitä enemmän kuin valkoinen, mutta strategiamme mukaisesti valittiin trendikkäämpi musta. Mustaan yhdistettiin ripaus tammea työtasojen ja parin kaapinoven muodossa. Tähänkin keittiöön tuli mustat/integroidut kodinkoneet sekä musta allas ja hana. Välitilaan laitettiin musta välitilalevy ja lattiaan tuli korkkia. Alla pari myyntikuvaa (stailaus ja valokuvaus: AfterSunset Photography).

Todella näyttävä keittiöstä tulikin! Tämä asunto meni kaupaksi nopeiten näistä kaikista: 5 päivän kuluttua oli jo kaupat sovittuna. Musta keittiö näyttää siis jatkavan suosiotaan. Voisimme kuvitella laittavamme mustan keittiön vielä seuraaviinkin flippauskohteisiin. Paitsi että nyt tekeillä olevaan asuntoon tulee taas jotain ihan muuta!

Flippaus 5

Nyt meillä on siis remontissa viides kohde. Tänne halusimme taas jotain erilaista. Nyt on ollut jo pidempään juttua siitä, että pehmeät beigen ja greigen sävyt ovat pinnalla. Tähän asuntoon on siis tilattu greige keittiö! Juuri pari päivää sitten oli Iltasanomissa juttua, että greige keittiö on nyt todella suosittu ja trendikäs. Toivottavasti meidän valinta meni nappiin! Greigen pariksi keittiöön on tulossa kullanvärisiä yksityiskohtia. Työtasoksi on tulossa marmorikuvioista kvartsia, joten halvimman mukaan ei todellakaan lähdetty liikkeelle tässäkään remontissa. Kvartsitasoon on tulossa valkoinen allas ja valkoinen liesitaso.

Jännitysmomentin tähän keittiöön tuovat kodinkoneet, tarkemmin sanottuna uuni ja mikro. Ne on nimittäin jo tilattu, ja ne ovat samppanjan väriset! Saapa nähdä, millaisen vastaanoton ne saavat. Kun uunit ovat vähän erikoisemman väriset, pitikin miettiä tarkkaan, mikä sävy valitaan kaapinoviin sekä keittiön seiniin. Kaapinoviin valikoitui Tikkurilan H486 ja seiniin astetta vaaleampi G486 (Myötätuuli). Mielenkiinnolla odotamme, miltä keittiö tulee näyttämään! Keittiön seinät on jo maalattu. Laitan tähän pari kuvaa siitä. On muuten jännä, miten maalin sävy näyttää paljon tummemmalta valkoista pohjamaalia vasten, kun vain rajaukset on tehty. Sitten kun koko seinä on maalattu, se näyttääkin ihan erilaiselta. Mutta aivan mahtavan hieno sävy on tämä Myötätuuli!

Tässä vielä keittiöfirman luonnos tulevasta keittiöstä. Kuvasta poiketen uuni ja mikro ovat siis samppanjan väriset. Toiselle seinälle tulee yksinään side-by-side, joten se puuttuu tuosta kalusteseinältä.

Lopuksi vielä kuva, jossa näkyy muita keittiön materiaaleja.

Tässäpä siis meidän ajatuksiamme ja kokemuksiamme flippauskohteiden keittiöistä. Tovottavasti niistä oli myös jotain apua muille samassa veneessä oleville.

4 ajatusta aiheesta “Millainen keittiö flippauskohteeseen?”

  1. Katja Liete

    Moikka, onpas hienoja? Tilaatteko keittiöt, kattopaneelit ja lattian aina samasta paikasta? Laitatte ilmeisesti aina kaikki katot paneelilla? Mistä korkkilattia?

    1. Moi, kiitos! Ostopaikat ovat vaihdelleet, eli keittiöt ovat tulleet usealta eri toimittajalta, samoin mahdolliset kattopaneelit ja lattiat. Paneelikatto on laitettu tähän mennessä kahteen keittiöön (kohteet 2 ja 3), joten useimmiten ei paneelia laiteta. Kohteen 4 korkkilattia oli Wicandersin valmistama.

  2. Hyvännäköisiä keittiöitä ja kiitos blogista! Mietin, että miten lähestytte keittiöiden laitteiden valintaa. Eli onko lähtökohta, että laitatte laadukkaat laitteet ja uskotte, että laatu maksaa itsensä takaisin, vai oletteko laittaneet joihinkin keittiöihin halvempien merkkien laitteita?

    1. Kiitos hyvästä kysymyksestä! Laitamme asuntoihin aina mahdollisuuksien mukaan integroidut kodinkoneet, jotka jo lähtökohtaisesti ovat kalliimpia kuin perusmallit. Emme myöskään valitse halvimpia merkkejä. Aika monessa kohteessa meillä on tainnut olla Boschin koneet. Olemme ostaneet myös vähän spesiaalimpia koneita, esim. Smegin jääkaappipakastimen ja side-by-side-kaapin, jossa oli jääpalakone.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *