Flippaus 6: Suihkuhuoneen purku alkanut

Nyt on taas tapahtunut paljon remppatyömaalla. Lähinnä purkuhommia tehdään edelleen. Välillä asunto oli taas ihan kaaoksen vallassa, kun purimme kappaleiksi vanhoja eteisen ja makkarin komeroita, kun niitä ei kukaan ilmaiseksikaan halunnut. Oli siis pakko tilata taas kaatopaikkakuorman hakijat, että saatiin asunto taas siistiksi. Myös tapetinpurku-urakka on edennyt, ja enää ei olekaan paljon poistettavaa. Tapettien alta on paljastunut hienon värisiä seiniä. Edellinen remontti oli tehty 70-luvulla, joten keittiöstä tuttu pirtsakka värimaailma on nyt nähtävissä muuallakin asunnossa. Alla kuva asunnon ulko-ovelta vaatehuoneen ovea kohti sekä kuva vaatehuoneen ovelta kohti ulko-ovea.

Edelliseltä omistajalta jääneet käytävämatot on pidetty paikoillaan, ja onkin kiva, kun asunto tuntuu niin kodikkaalta aina kun sinne menee. 😀 Eteisen toinen vaatekomero on vielä paikoillaan, mutta sekin on toki lähdössä pois jossain vaiheessa. Noissa kuvissa näkyy keskellä käytävää oleva oviaukko, jonka ympäriltä on tarkoitus purkaa seinä pois. Näin saadaan asunnosta paljon avarampi.

Olemme myös jo ottaneet asbestinäytteet. Kiikutimme jälleen näytteet sisältävän pussukan Tampereen asbesti- ja kuitulabraan, ja näytteet oli analysoitu taas todella nopeasti. Tulokset ovat siis jo tulleet, ja kaikeksi onneksi asunnosta ei löytynyt asbestia.

Niinpä olemme päässeet jatkamaan purkuhommia. Tuo yllä näkyvä siisteys on siis enää muisto vain, olemme nimittäin aloittaneet suihkuhuoneen purkamisen. Vanha suihkuhuone puretaan siis kokonaan, ja asuntoon rakennetaan suurempi kylppäri. Tässä vielä pari kuvaa purkuhommasta.

Kunhan suihkuhuone on purettu kokonaan, sieltä täytyy mitata kosteus. Kosteusmittauksen perusteella sitten selviää, jatketaanko uuden kylppärin rakentamisella heti vai vähän myöhemmin.

4 ajatusta aiheesta “Flippaus 6: Suihkuhuoneen purku alkanut”

  1. Moikka!

    Kiva Blogi, jota mukava seurailla! Eksyin tänne, kun remontoin itse asuntoani, enkä niinkään flippaa, mutta paljon mielenkiintoista asiaa täällä myös minulle:) Tästä tämän hetken projektistanne tulee varmasti hieno lopputulos, kun tekee noin perusteellisesti remonttia!

    Yksi kysymys tuli mieleen. Remontoin itse myös juuri kylppäriä asunnossani, ja isännöitsijä sanoi, että tulee tekemään purkukatselmuksen sitten kun kylppäri on purettu.

    Tiedätkö tarvitsenko jo tässä vaiheessa putkimiestä ennen katselmusta? Kylppärissä on ainoastaan vesikalusteet ja muovimatto, jonka revin pois asbestinäytteen jälkeen. Lähinnä, että tarvitseeko tähän purkukatselmukseen repiä myös suihku/hana pois ja sulkea vedet, vai voiko ne jättää vielä paikalleen? Olen ymmärtänyt, että katselmus on tuota kosteusmittausta varten, jonka voi varmaan tehdä purkamatta suihkua/hanoja.

    Yritän säästää kuluissa ja olisi kiva tilata putkimies sitten vasta, kun samalla reissulla voi tehdä vesieristystä ja muita töitä! 🙂

    Kiitos paljon, jos ehdit vastailla!

    1. Moi, kiva kun olet eksynyt lukemaan blogia! 🙂

      Me olemme purkaneet kylppärin aina kokonaan ennen purkukatselmusta. Nyt tässä asunnossa oli siinä mielessä poikkeustilanne, että isännöitsijä tuli mittaamaan kosteuden heti jo heti siinä vaiheessa, kun saimme muovimaton pois, koska muovimatto repsotti ja oli epäilys, että kylppärissä voi olla kosteutta. Varsinaisia purkukatselmuksia varten me olemme purkaneet kylppäristä kaikki kalusteet ja rakenteet ja katot ym. pois. Asiaa selviää varmasti, kun otat isännöitsijään uudemman kerran yhteyttä.

      Vedeneristyksen kanssa ei oikein voi samalla reissulla tehdä muita hommia. Kun vedeneristystä aloitetaan, kylppärin täytyy olla tyhjä, ja monesti ennen vedeneristystä lattiaan tehdään vielä kaatoja ja valuja ja laitetaan esim. lattialämmitys. Vedeneristystä laitetaan yleensä useampi kerros ja niiden täytyy kuivua välillä, eli siihenkin menee useampi päivä. Kun vedeneristys on valmis, yleensä isännöitsijä haluaa käydä siinä vaiheessa hyväksymässä vedeneristyksen ja antaa luvan jatkaa hommia. Sitten päästään laatoitukseen, saumaukseen ja silikoonaukseen, ja vasta sen jälkeen aloitetaan kalustus. Eli kylppäriremontti on aina iso projekti, se ei ihan muutamassa päivässä valmistu. Tsemppiä siis urakkaan! 🙂

  2. Iso projekti varmasti tuo uusi kylppäri, mutta kannattaa ehdottomasti. Tähän liittyen tuli mieleen kysymys. Taloyhtiöllähän on monesti käyttöiän päässä vastuu tietyistä jutuista kylppärissä. Omassa kohteessani taloyhtiö ilmoitti, että heidän vastuullaan on lattiakaivo sekä vesieristys.

    Tiedätkö tarkoittaako tämä sitä, että taloyhtiölle voi laittaa laskun kaikista näihin liittyvistä töistä? Eli esim lattiakaivoon liittyen piikkauksesta, putkityöstä, uudesta kaivosta ja sen uudelleenvalamisesta? Tämä on itselleni vielä vähän epäselvää ja olisi kiva tietää miten tämä kuuluisi mennä ennen kun lähestyn isännöintiä uudelleen.

    Vähän pelkään, että jos heiltä tietämättömänä kysyn, ohjaavat minun maksettavaksi suurimman osan näistä.

    1. Kiitos hyvästä kysymyksestä! Tuo vedeneristyksen ym. maksaminen riippuu tosiaan taloyhtiöstä. Me olemme ennen tätä remontoineet perusteellisesti kaksi kylppäriä (flippaukset 2 ja 5), ja kummassakaan niistä taloyhtiö ei osallistunut kustannuksiin. Nyt tässä nykyisessä remontissa taloyhtiö korvaa yhtiöjärjestyksen mukaan vedeneristykset. Vessan lattia meillä on jo laatoitettu, ja pyysimme laatoittajalta erikseen laskun vedeneristyksestä. Maksoimme laskun nyt tässä vaiheessa itse ja ajattelimme sitten siinä vaiheessa, kun kylppärikin on tehty, kysyä, miten noiden laskujen kanssa menetellään. Varmaan saamme sitten taloyhtiöltä hyvityksen niistä, toivotaan niin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *