Flippaus 3: Keittiö

Niin kuin eilen lupailtiin, tänään saimme keittiön kutakuinkin valmiiksi.

Kuten varmasti huomaatte, ihan valmista ei vielä tullut. Muutama juttu jäi vielä puuttumaan. Jätimme vielä (ajanpuutteen vuoksi) liesituulettimen torven ja alasokkelit asentamatta. Lisäksi harmillisesti meistä riippumattomista syistä mikroaaltouunin yläpuolinen ovi sekä kulmakaapin ovet ovat vielä asentamatta. Mikrokaapin ovi oli väärän kokoinen ja kulmakaapin saranamekanismista puuttui yksi osa, joten näistä ollaan vielä yhteydessä keittiötoimittajaan. Sähkäri ja putkari täytyy vielä saada käymään työmaalla, jotta keittiö saadaan toimintaan. Myös keittiön valaistus puuttuu vielä, ja toki kaikki viimeistelytyöt (ml. jalkalistat) on vielä tekemättä.

Mutta palataan hetkeksi ajassa taakse päin ja katsotaan, miltä keittiö näytti ennen remonttia. Keittiön ja olohuoneen välissä oli seinä, ja keittiö oli tosi ahdas.

Suurin muutos keittiön osalta olikin ehdottomasti seinän purkaminen keittiön ja olohuoneen välistä. Muutaman lattiakerroksen alta löytynyt alkuperäinen lautalattia oli otettu esille jo ennen seinän purkamista, samoin vanhat keittiökalusteet oli purettu. Muutos on kyllä melkoinen, ja seinän purkaminen kannatti aivan ehdottomasti tehdä, niin eri näköinen keittiöstä tuli!

Tämän jälkeen on tapahtunut paljon. Keittiön puolelta alkuperäinen lattia jouduttiin ikävä kyllä purkamaan ja vaihtamaan tilalle uusi lautalattia, joka onneksi saatiin yhdistymään (kirjaimellisesti!) saumattomasti vanhaan lattiaan. Keittiöstä olemme myös ottaneet esille tiiliseinää parista eri kohdasta. Olohuoneen ja keittiön kattoon on asennettu moderni puupaneeli.

Keittiökalusteet otettiin paikalliselta toimittajalta, Gastro Keittiöiltä. Hinta oli kilpailukykyinen ja palvelu on ollut todella hyvää. Keittiön kaapistot toimitettiin valmiiksi kasattuina, ja rungoissa oli valmiina saranat sekä kiskot laatikostoille. Laatikostot oli myös valmiiksi kasattu, joten ne oli helppo sujauttaa paikoilleen. Samoin laatikostojen etulevyt napsahtivat paikoilleen todella helposti. Keittiö olikin todella helppo asentaa!

Tässä vielä yhteenvetoa keittiön materiaaleista: Keittiön kaapinovet otettiin valmiiksi maalattuina Tikkurilan sävyllä X495. Tällä samalla sävyllä maalasimme myös yhden olohuoneen seinän. Vetimiksi valittiin mustat nuppivetimet. Keittiön seinät on maalattu Tikkurilan kestävällä Luja-maalilla, joka kestää hyvin pesua. Sävynä on G495. Keittiön työtaso on koivua, joka on käsitelty vaaleammaksi Osmo Colorilla. Näin se saatiin mätsäämän hyvin Dyyni-kattopaneelin kanssa. Tähän asuntoon valittiin mustat kodinkoneet. Allas on Franken musta komposiittiallas ja hana on Damixan Silhouet (alla olevassa kuvassa allas on vain laskettu paikoilleen, joten siitä puuttuu pohjaventtiili ja muut osat). Liesituuletin on merkiltään Schlosser, ja se vaikuttaa aika modernilta kapistukselta kaukosäätimineen. Uuni, liesitaso, mikroaaltouuni ja integroitava astianpesukone ovat Boschin mallistosta. Musta Smeg seisoo vielä toistaiseksi olohuoneessa, mutta se on tarkoitus sijoittaa tuohon tiiliseinän eteen keittiön ja olohuoneen välimaastoon. Työtasoon asennetut pyöreät, mustat pistorasiat ovat Savon Twistit.

Keittiön uusi lautalattia on maalattu valkoisella, sävyttämättömällä Betolux Akva -maalilla. Tällä samalla maalilla käsitellään myös asunnon muut lautalattiat.

No niin. Jatkamme siis vielä hetken keittiön kanssa. Sen jälkeen pitäisikin siirtyä makuuhuoneen kimppuun, joka on tähän asti ollut täysin remonttivapaata vyöhykettä ja toiminut lähinnä remonttitarvikevarastona. Palataan taas asiaan! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *