Flippaus 3: Katon panelointi jatkuu….

Hidasta on tämä panelointi! Olohuoneen katto on nyt kuitenkin jo loppusuoralla. Olohuoneen jälkeen on vielä vuorossa keittiö, mutta se tulee sitten nopeammin, kun huoneissa on kuitenkin kokoeroa. Hienohan tästä kyllä tulee!

Tämä on siis Cent-Listojen Dyyni-paneelia. Laudoissa on pientä värieroa (luonnollisesti, kun kuitenkin on puusta kyse), joten katosta tulee kivan elävä. Muutamia oksiakin on sattunut mukaan. Laudoissa on kuitenkin myös selviä laatueroja, eli ainakin yksi paketti (=5 lautaa) on käyttökelvotonta lautojen käyryyden takia. Tästä täytyy tehdä reklamaatio. Harmillista tetysti, kun tulee vielä ylimääräistä vaivaa.

Loput keittiötarvikkeet ovat tosiaan tulleet. Työtasot ovat vaaleaa puuta ja ne passaavat hyvin kattopaneelin sävyyn. Työtasoja ei ole vielä asennettu paikoilleen, sen aika on sitten kun katto on valmis. Työtasojen nurkkiin on tulossa mustat Twist-pistorasiat. Allas ja hana ovat myös jo työmaalla, mustia nekin. Tuohon vasemmanpuoleiselle seinälle ei tule olleenkaan yläkaappeja, jotta liesituuletin pääsee oikeuksiinsa. Liesituuletin on jo myös tullut, sekin on musta ja aika näyttävän näköinen. 🙂

Keittiön kaapinovet ovat myös tulleet. Ne valittiin saman sävyisiksi kuin olohuoneen tehosteseinä. Tässä kuvassa näkyy myös katonrajaan tullut valaistus.

Tämän viikon perjantaina tulevat myös loput kodinkoneet, eli Boschin mustat uuni ja liesitaso sekä integroitava tiskikone, ja Smegin musta jääkaappi-pakastin. Boschin integroitava mikroaaltouuni on tullut jo aiemmin.

Nyt sitten muutama päivä vielä tiukkaa panelointia! Sen jälkeen pääsemmekin keittiön kimppuun, ja sitten remppa nytkähtääkin taas ison askeleen eteenpäin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *