Keittiö kun kokee täyden remontin niin samalla siirtyy valot vanhoilta paikoilta uusiin. Vanhan valot olivat välitilassa, ja kun haluamme tuoda ne kaapien alle ledivaloina, niin näille pitää tehdä jotain.
Eli tuo oli se lähtökohta ennen välitilan purkua. Välitilan purun jälkeen nähdään mistä johdot tulevat pintaan ja mihin päin ne lähtevät. Betonivalussa on se hyvä, että nuo johtokanavat ovat suoria ja niihin pääsee helposti käsiksi, mutta se vaatii sitä kaivautumista.
Luottokone kehiin ja let’s kaivaudutaan!
Luottokone Hilti kehiin ja lähdetään kaivautumaan johtokanavaan. Ja löytyihän ne. Vasemmalla vesipisteen kohdalla oleva ja oikealla pitkän sivun johdot. Ja en taas voi olla mainostamatta sitä, että oikeilla vehkeillä työ sujuu helposti. Sijoita hyviin työkaluihin.
Johdot ulos ja katsotaan ne oikealle korolle, ennenkuin tehdään lopulliset valut.
U-mutkat kanavaan ja johdot ulos sekä pikabetoni kaveriksi. Kun kaapit laitetaan päälle, niin näiden pitäisi tulla noin 10 cm kaapin pohjan yläpuolelle ja tähän rasia. Myös ledivalojen muuntajat tuodaan kaappien sisään ja tehdään mahdollisimman nätisti kaikki vedot.
Lisäksi välitilaan halutaan pistorasia ja tämä tuodaan kaapien alla, viedään ovenkarmin ja seinän välissä ylös haluttuun kohtaan. Poiketen muista remonteista, tämä oli ainoa roilotus, onneksi :D. Pitkälle sivulle, mikrolle, uunille, liesitasolle sekä muille laitteille saadaan vietyä johdot kaappien alla sekä sisällä. Näihin palataan myöhemmin keittiön asennuksen yhteydessä.
Näin helpolla päästiin tässä projektissa keittiön sähköjen kanssa. Välillä näinkin 😀