Flippaus 3: Listoitus alkanut

Sitten päästiinkin tähän tarkkuutta vaativaan näpertelyyn eli listoittamiseen. Tämähän on sen merkki, että aletaan olla jo remontissa loppusuoralla! Tämä ei ole ainakaan meidän mielestämme niitä kaikkein mukavimpia hommia, vaan lähinnä välttämätön paha. Aloitettiin ovilistoista. Lattialistat tulevat työmaalle vasta perjantaina.

Onneksi meillä molemmilla pysyy työkalut käsissä ja osataan yhtä lailla käyttää esim. sirkkeliä. Yhteistyöllä päästiin taas hyvin vauhtiin hommassa, vaikka ensimmäisten listojen mittaus ja tälläys on aina aika tuskaista. 😀

Makuuhuoneen puolella on jo valmista. Makkarissa on pariovet, ja sen lisäksi siellä on kolme komeroa. Ovilistoja meni sinne siis aika paljon. Ulkoasu siistiytyy kyllä hurjasti! Alla esimerkkikuvat yhdestä komeronovesta. Listat sahataan luonnollisesti jiiriin.

Makkarissa on tosiaan pariovet, ja heti makkariin tullessa on lyhyellä ”käytävällä” kummallakin puolella komerot, ja sen jälkeen makkari avautuu täyteen kokoonsa.

Nyt sitten jatketaan tätä listoitusurakkaa. Edelleen olohuoneen lattia on maalamatta ja kylppäri vähän vaiheessa, joten niitä jatketaan tässä ohessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *