Saammeko esitellä: Flippaus 10

Niinhän siinä kävi, että uutta kohdetta pukkaa! Kaupat tehtiin ja avaimet saatiin muutama päivä sitten, ja nyt on sitten ihmetelty, että mitähän sitä tuli taas ostettua. 😀

Edelliseen kohteeseen vielä palataksemme: Asunto meni kaupaksi aika tarkalleen kuukaudessa, ja hintaankin ollaan tyytyväisiä. Iikan sanoin: “Saatiin vähemmän kuin pyydettiin, mutta enemmän kuin toivottiin.” Kaikki meni siis oikein hyvin, ja nyt voidaan hyvillä mielin keskittyä seuraavaan.

Tämä uusi kohde sijaitseekin erittäin tutussa taloyhtiössä, sillä samasta taloyhtiöstä meillä on ollut työn alla jo Flippaus 3 ja Flippaus 8. Pohjakin on samanlainen kuin kahdessa aiemmassa asunnossa parilla muutoksella: tämä uusi on kahden aiemman peilikuva, ja lisäksi kun tämä uusi sijaitsee talon päädyssä, ikkunoita on kolmeen suuntaan ja myös parveke on asunnon päädyssä. Alla pohja.

Tuohon pohjaan on jo merkattu keittiön ja olohuoneen välinen seinä, jonka olemme purkaneet kahdessa aiemmassa saman taloyhtiön asunnossa ja joka on suunnitteilla purkaa tälläkin kertaa. Olohuoneessa on tosi kiva kulmaikkuna, ja näkymät parvekkeelta ylimmästä kerroksesta myös oikein hyvät pihan koivuja kohti.

Taas todettiin, että nopeus on valttia asuntokaupoilla, ja ennen kaikkea valmius tehdä tarjous nopeasti ja ilman ehtoja. Asunto oli myynnissä edulliseen hintaan ja se herätti paljon kiinnostusta. Olimme ensimmäisten joukossa yksityisnäytöllä katsomassa asuntoa ja heti näytöllä yritimme vakuuttaa välittäjän siitä, että asunto kannattaa myydä juuri meille. Ilmeisesti onnistuimme tässä hyvin, koska meidän tarjouksemme oli lopulta se, joka johti kauppoihin. Siitä huolimatta, että muilta kiinnostuneilta oli tullut korkeampia tarjouksia. Meidän valttimme oli tosiaan se, että pystyimme tekemään suoran tarjouksen ilman ehtoja, kun muut tarjoukset olivat olleet lainaehdollisia. Nythän on ollut paljon juttua siitä, että pankit ovat vähän jarruna asuntokaupoilla ja lainansaanti on todella nihkeää. Tästä syystä myyjä oli halunnut panna selkeät ja nopeat kaupat hinnan edelle.

Kuten tuossa jo mainittiin, asunto oli erittäin edullinen. Syy siihen löytyy asunnon kunnosta. Tässä alla muutama kuva, jotka kliseisesti kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa.

Tällaiset lähtökohdat tällä kertaa. 😀 Asunto on selvästi huonokuntoisin näistä meidän remppaprojekteistamme. Meillehän asunnon kunnolla ei toki ole mitään väliä, kun kaikki menee joka tapauksessa uusiksi. Kylppäristä emme olekaan ottaneet vielä kuvia, mutta siellä ei isoa muutosta ole tiedossakaan. Se on nimittäin remontoitu putkiremontin yhteydessä kymmenisen vuotta sitten! Se ei tokikaan ole ihan viimeisimmän muodin mukainen, mutta oikein siistikuntoinen kuitenkin, joten sinne on tiedossa pelkästään kaikkien kalusteiden vaihto, ja myös katto valaistuksineen menee uusiksi. Mutta on kyllä helpotus, että nyt on vuorossa taas astetta kevyempi remonttirupeama, kun kylppäriä ai tarvitse kokonaan räjäyttää. Eipä sillä, kyllähän tässä asunnossa taas hommaa riittää! 😀

Tässä olemme jo ehtineet vähän suunnitella (ja aloitella) remonttiakin. Heti ensimmäinen homma asunnossa oli tarkistaa, onko alkuperäinen lautalattia piilossa tuolla muovimaton alla. Ja olihan se! Noista kuvistakin voi hahmottaa lattialautojen ääriviivoja, ja kun kahdessa aiemmassa saman taloyhtiön asunnossa lautalattia löytyi, niin osasimme jo toki arvata lopputuloksen. Tästä on hyvä jatkaa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *